Sivut

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Lähtölaskentaa

Heippahei sinne kaikille!

Pahoittelut pienestä radiohiljaisuudesta.. Viikon sisälle on mahtunut niin monia käänteitä ja asioita, jotka on aiheuttanut sen, ettei mulla oo ollut sanoja kirjoittaa eikä myöskään aikaa kirjoitella. On asioita, jotka vetää aivan hiljaiseksi ja pistää tajuamaan elämän rajallisuuden. Oon niin kiitollinen näistä ystävistä, joita oon täällä saanut. En olisi ikipäivänä uskonut, että täältä löytyisi niin huikeita tyyppejä, joiden tiedän olevan paikalla ja tukena tapahtui mitä tahansa.


Lähtölaskenta on nyt todenteolla alkanut. Monella on enää viikko täällä ja toisilla kaksi viikkoa. Ajan loppumisen huomaa monesta asiasta: olo on levoton ja tunteet kotiinlähdöstä menee vuoristorataa innostuksesta ahdistukseen, öisin uni ei tuu millään, kun päässä pyörii elämän suuret kysymykset, kyyneleet nousee silmiin ihan hölmöistä asioista, koko ajan ollaan menossa jonnekin ja tekemässä jotain yhdessä ja tapaamisissa yhä useammin esille otetaan Espanjan liput ja pienet muistovihkot, joihin kaikki kirjoittavat terveisiä ja viestejä toisilleen. Lempparisanonta tällä hetkellä on "See you tomorrow" "Hasta mañana, nos vemos" <3

My beautiful Granada

Vieläkään en ihan suostu uskomaan, että kotiinpaluu on niin lähellä. Tai uskon ja tavallaan odotankin sitä, mutta se mitä en voi uskoa, on tän elämän loppuminen. Ei enää näitä katuja, näitä rutiineja, omaa pientä huonetta ja kämppiksiä, omaa treenisalia ja vakkaritunteja, ruokakaupan myyjiä ja ennenkaikkea näitä ystäviä, yhteisiä tapaksia, terassikahveja ja aamupaloja, retkiä ja opiskeluhetkiä. Eikä myöskään espanjalaista välittömyyttä ja temperamenttia, espanjankieltä ja lentäviä lausahduksia tai poskisuudelmia. Suoraan sanottuna kotiinpaluu jopa pelottaa mua, kulttuurishokki tulenee olemaan suurempi palatessa kuin lähtiessä.

Las niñas de Bib-Rabla // Roommates :) 


Still finding new, awesome tapas places! Coffee and tinto de verano, que buena combinación! :D 

Voisin jaaritella näitä ajatuksia loputtomiin, mutta nyt lienee sanottuna päällimmäiset ja suurimmat ajatukset. Huomenna ajattelin kirjoitella, miten juhannuksenvietto täällä sujui! Vaikka lähtökohdat juhannukseen oli kaikilla tavoin hyvin erilaiset kuin tavallisesti, meillä onnistui olemaan lopulta tosi kiva ja rauhaisa keskikesän viikonloppu. Joten siihen palataan huomenna! :)

So many things happened last week that I didn't have neither words nor time to write here. There are things that make you speechless and make you realize how unpredictable and fragile life is. I'm so grateful for all my friends here, never would I ever have believed that I would get to know such great people here. I know for sure they will support me and be on my side no matter what happens in life.

The countdown has now begun for real. Some have only one week and some two weeks left. And there are so many signs that tell you that the time is running out: certain restlessness, feelings that go like in a rollercoaster, sleepless nights wondering the big questions in life, tears in the most weirdest situations, meeting friends everyday and writing to each others spanish flags and little notebooks the last greetings and messages. Our favorite saying nowadays is "See you tomorrow" "Hasta mañana, nos vemos".

I still quite cannot believe that going home is so near. Or I believe it and also wait for it but what I cannot believe is that this life here is coming to an ending. No more these lovely streets, these routines, my own little room and roommates, my gym and favourite classes, all the shops and sellers and most important of all no more these friends, tapas nights, trips, coffee or breakfast on the terrace and study circles. No more spanish lifestyle, language or sayings or kisses. To be honest, I think the cultural shock will be worse when I return to Finland than what it was when I came here.

I could talk about these things forever but now the most is said. Tomorrow I will write about our midsummer here. Even though the midsummer was very different in every possible way, it turned out well. We had a nice and peaceful midsummer weekend. So tomorrow more about that! :)

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Rainy Monday

Sateinen viikonalku, jo on aikoihin eletty! Täällä tosin sateinen ilma ei tarkoittanut apatiaa ja myrtyneitä olemuksia, itseasiassa edes koko päivä ei ollut sateinen. Pientä tihkusadetta ajoittain ja välissä auringonpaistetta. Mulle tää maanantai oli oikeinkin helppo ja letkeä. Päivään kuului kakku&kahvittelua sekä shoppailua, skypehetki Suomeen sekä treenailua salilla. Oikein onnistunut päivä kaikin puolin pienestä sateesta huolimatta! Salilla törmäsin pitkästä aikaa myös yhteen paikalliseen kaveriin, mikä oli kiva, sillä oli ihana vaihtaa kuulumisia kasvokkain hetken tauon jälkeen. Sai taas miettimään, miten kova ikävä näitä ihmisiä tulee, kun kotiinlähtö koittaa.

Ostin nämä kuvissa näkyvät shortsit viime viikolla ja ne on pysynyt kuin liimattu päällä sen jälkeen. Niin mukavan rennot ja kuitenkin siistit. Tänään puolestaan mukaan kaupoilta tarttui uusi bikinialaosa viimeviikolla ostetun yläosan kaveriksi, coolit aurinkolasit pinkeillä peililinsseillä sekä Pipsan kanssa ostettiin hulvattomat tiimipaidat.. Katsotaan, pääsekö ne kuviin myöhemmin tällä viikolla.

Rainy start for this week, what on earth! Here though the rainy weather didn't lead to a negative mindset and actually the whole day wasn't even so rainy. For me, Monday was really easy and chillax. We went for coffee&cake and shopping and after that I skyped with some friends and went training. So the day was actually a success despite the rain. Today I bought new bikini, cool sunglasses that I've been looking for already for a while and a funny top that we bought together with Pipsa. Maybe later this week you will see foto material with the shirt and the sunglasses. :P 



These shorts I bought last week and since then I've been using them almost every day! So comfy but also look more casual than some sweatpant shorts :D


Nyt tiistaina taitaa olla juhlien aika. Julia viettää viimeistä viikkoa täällä ja muuttaa torstaina Barcelonaan, joten vietetään läksiäisiä tapaspaikassa nimeltä La Sitarilla. Sen jälkeen luultavasti jatketaan jollakin porukalla vielä Mae Westiin tanssimaan, koska ensimmäiset tentit alkaa olemaan kaikilla ohi ja pieni tauko ennen seuraavia on tervetullut! Keksin tässä just myös kivan suunnitelman juhannusviikonloppua varten, mutta täytyy keskustella tyttöjen kanssa vielä, mitä lopulta tehdään.

Loppuun vielä yksi biisi, joka soi lähes tauotta mun päässä. Tämä nyt ei ole edes mitenkään uusi, mutta en muista, että olisi Suomessa mahtanut soida paljoa? Oon huomaamattani alkanut kuunnella paljon espanjankielistä musiikkia, laitan vaikka myöhemmin tällä viikolla tän hetken suosikit omaksi postaukseksi. Tän biisin nimi on Propuesta Indecente eli suomeksi säädytön ehdotus, ja sellaiset on biisit sanatkin jos sitä alkaa kuunnella tarkasti. Laittakaa soimaan ;)


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

June 14th already?!

Kesäkuun kaksi ekaa viikkoa on mennyt kuin siivillä!! Siis nyt on jo puoliväli?! Viikkoihin on mahtunut niin hirveä määrä tapahtumaa, ettei ihmekään että päivät ovat vain kuluneet. Varmaan ei mene kuin yksi silmänräpäys ja oon Helsinki-Vantaan lentokentällä ihmettelemässä Suomen kesää ja espanjankielen puuttumista..

Kesäkuu alkoi Feria de Corpuksella, joka oli aivan huikea ja hämmästyttävä. Edelleen harmittaa, että pääsin oikeastaan osallistumaan vain yhtenä päivänä. Nyt onkin mietinnässä, jos tänne palaisi seuraavan kerran ensi kesänä juuri Corpuksen aikaan. ;) samalla viikolla Ferian kanssa tuli mun vanhemmat ja pikkusisko käymään, joten kierreltiin lempparipaikkoja täällä, syötiin hyvin ja seikkailtiin autolla jopa Nerjaan. Olihan ne paratiisirannat pakko näyttää!



Suoraa päätä viikonloppuna jatkui matka kohti Portugalia ja Albufeiran rantoja. Ihana viikonloppu ihanien ihmisten kanssa. Vaikkei aurinko täysin kirkkaalta taivaalta paistanut päästiin silti nauttimaan upeasta rannikosta, veneretkestä ja uusista maisemista eikä vähäisimpänä delfiineistä niiden omassa luonnollisessa ympäristössä! Se kyllä lähes kruunasi tämän matkan. 

Kaikkien juhlallisuuksien, matkojen ja elämästä nauttimisen jälkeen oli aika rankka isku palata arkeen (tosin paluu kesti vain noin neljä päivää). Maanantaina Portugalin jälkeen kaikki kärsivät väsymyksestä, mutta ei auttanut sillä viimeiset luennot ja esitelmät odottivat osallistujiaan. Samalla alettiin valmistautua tentteihin, joista mun eka ja toiseksi viimeinen oli viime torstaina. Sormet ristissä toivotaan, että menee läpi!! Viikonloppu onkin mennyt taas rennommissa merkeissä, perjantaina ja tänään oli ohjelmassa aamutreeniä ja sen jälkeen loikoilua. Eilen sitten taas mentiin Sinin ja Katjan kanssa Nerjaan päiväksi syventämään rusketusta :) miten on mahdollista, että taas löydettiin lisää salaisia rantoja. Ihan huikeita pienenpieniä hiekkarantoja, jonne pääsee kävelemällä kivien välistä ja pieniä kujia pitkin kallioiden välissä.





Sellanen pieni yhteenveto viime viikoista. Tapaksetkin jäi hetkeksi pois viikkosuunnitelmasta, mutta eilen käytiin sentään nappaamassa yhdet tinto de veranot tapasten kera tyttöjen kanssa rannan jälkeen. Salilla tein tänään myös uusia aluevaltauksia Zumba-tunnilla. Oli kyllä niin hauskaa! Tosi lattaripainotteisia koreografioita, mikä oli musta kivaa. Täytyy nyt viimeiset viikot ottaa kaikki irti niin treeneistä kuin elämästä täällä muutenkin. :) kotiinpaluu kummittelee mielessä harvasepäivä, mutta niin hyvässä kuin pahassa. Yksi asia, jota odotan erityisesti, on oma koti ja vain omat sotkut!! Ai että.. ;)


torstai 11. kesäkuuta 2015

No to stress

Viime päivät Portugalin jälkeen on kuluneet tiivistäkin tiiviimmin koulun parissa. Tänään mulla oli Marketing Electrónico tentti, joten tiistaina ja keskiviikkona oltiin parkkeerattu Pipsan ja Roxannen kanssa lähes koko päiviksi kahvila Èpocaan. Kaikilla on onneksi samaan aikaan tentit ja viimeiset palautustehtävät, joten kärsittiin yhdessä. Eilen oli nimittäin jälleen täydellinen aurinkoinen kesäpäivä, jota me vietetiiin klo 12-19 sisällä kahvilassa nenä kiinni ruudussa. Välillä haettiin kanawrappeja, kahvia, smoothieita tai makeita herkkuja, välillä pidettiin facebook- ja insta-taukoja ja välillä keskusteltiin opiskelujenaiheista.

Evidence that I also have studied here sometimes.

Oli kyllä paljon mukavampi opiskella tuolla tavalla yhdessä, kuin jos olisi viettänyt koko päivän yksin kotona! Mä ainakin oon sellanen, että jos tiedän muiden olevan liikkeellä (ihan sama onko kaverit vai tuntemattomat ihmiset) mun on hirveän vaikea keskittyä, koska pelkään missaavani jotain. Sen takia oon tosi levoton, jos pitää kotona opiskella koko päivä. Tää kahvilassa istuminen oli paljon parempi, koska koko ajan tapahtui ja näki ihmisiä, mutta kuitenkin pääpaino oli opiskelussa. Missä Turussa olisi tällanen paikka? Kahvila, josta saa aamupalaa, lounasta ja välipalaa, on hyvä wifi-yhteys ja kivat tuolit/sohvat sekä taustamusiikkia. Mun täytyy löytää se. :)

Studying in Epoca for finals and doing the last assignments. Much more fun to suffer together with friends in a nice environment, drinkin coffee and eating wraps and cookies ;) 

Food, friends, iPad, notebook, colors.... Whatever it takes to learn at least something as fast as possible (aka in the last minute after skipping most of the classes) 

My face before going to the exam, during it and after it :D 

Vaikka oli todella turhauttavaa ja hankala opiskella tenttiin, oli samalla ihana fiilis tehdä jotain hyödyllistä ja pakottaa aivot ajattelemaan ja oppimaan pitkästä aikaa. Loppujen lopuksi mulle sopii sellanen paremmin kuin ikuinen lomailu. Itse tentti tänään oli kokemus sinänsä, se tehtiin tietokoneella, joten koska mulla on vain iPad mukana, jouduin tehdä sen koko luokan edessä olevalla koneella. Koneella, jonka ruutu sammui minuutin välein ja muuten vain välkkyi joka kolmas sekunti. Opettajakin naureskeli tällä huonolle tuurille ja käski varmuuden vuoksi tehdä kokeen myös paperiversiona. 90 minuutin voimanponnistuksen jälkeen kaikkeen oli vastattu, mutta menestyksestä en tiedä. Kaikilla tuntui olevan aika hämmentynyt fiilis kokeen jälkeen! Jopa niillä, jotka olivat lukeneet enemmän ;) joten mun kahden päivän muistiinpanosota yliviivaustussien kanssa oli luultavasti ihan riittävä panostus. Nyt tuntuukin hassulta, seuraava ja viimeinen (ja tämäkin on uusinta) tentti on 24.6. eli mulla on pelkkää vapaata siihen asti!

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Una noche en Granada

Yksi täysin tavallinen ilta Granadassa. San Miguel Alto, auringonlasku, Albaycinin tunnelmalliset kujat, parhaita ystäviä, valokuvia, höpöttelyä ja vielä yhdet tapakset. Ulkona ihanan lämpimässä ja leudossa kesäyössä. Nämä on näitä iltoja, jotka vaan on täydellisiä yksinkertaisuudessaan. Niin kotoisaa, niin mukavaa. <3

One night in Granada. San Miguel Alto, sunset, lovely small streets in Albaycin, best friends, fotos, gossiping and tapas. In a warm summer night. These are the nights that are so simple but exactly that why so perfect. <3




tiistai 9. kesäkuuta 2015

Beach stories

Home sweet home! Kotona ollaan taas. Palattiin Granadan maaperälle maanantaina aamuyöllä neljän aikaan yhden erittäin pitkän ja monivaiheisen päivän jälkeen. Takana on mitä parhain viikonloppu Portugalin kuvankauniilla rannoilla ja miljoonia muistoja lisää tuotavaksi mukaan Suomi-kotiin!

Päällimäinen fiilis reissusta on mahtava! Oli juuri niin rentoa kuin odotettiin, viimeinen yhteinen retki, joten kaikki toivoi eniten yhdessäoloa ja hauskanpitoa ilman tiukkaa aikataulua ja tarkkaa ohjelmaa, ja tätä saatiin. Käytiin kolmella eri rannalla, syötiin rantaravintoloissa, juotiin coctaileja, pelailtiin uima-altaalla, nähtiin upeita maisemia ja näköalapaikkoja ja oltiin veneretkellä JA nähtiin delfiinejä! Mun unelma, jonka en edes ajatellut toteutuvan tällä retkellä. Sieltä ne kuitenkin yhtäkkiä tuli hyppimään meidän veneen viereen ja kulki mukana jonkin matkaa. Samalla oli ihana nauttia rannoista, kalliomaisemista ja Atlantista sekä tietty parhaimmasta seurasta, mutta toisaalta myös niin haikea miettiä, että toi oli meidän viimeinen yhteinen retki.. Mikä voi olla parempaa, kuin olla niin värikkäässä ja kansainvälisessä seurassa! Tuun kaipaamaan sitä niin paljon. Meillä on ollut niin hyviä keskusteluja kaikesta maan ja taivaan välillä, niin avartavaa ja kiinnostavaa. Esimerkiksi rannalla käänsin muille englanniksi Pipsan Trendi-lehteä, jossa oli juttu suomalaisten vaikeudesta antaa ja vastaanottaa kehuja sekä harrastaa small talkia.

My happiness


Delfines ♡♡

Those horrified looks "it was a wave!!"



Täysin kommelluksitta ei kuitenkaan selvitty. Ensinnäkin meidän hostelli oli aivan kammottava.. Tuli muistutus, ettei mun hostellikammo oo ihan tuulesta temmattu, koska toi paikka muistutti jotain hullujenhuoneen hostellia! :D nukuttiin kuuden hengen huoneessa Katja, Roxanne, Pipsa, Sini, Marjana ja minä ja meille Pipsan kanssa lankesi epäilyttävä mummosänky olohuoneessa. Mä epäilin, että se on täynnä ties mitä ällöttävää ja nukuin selkä suorana koko yön paita tyynyn päällä suojana.. Muutenkin kaikkea epäilyttävää oli.. Kaiken huipentuma oli kuitenkin lähtöpäivänä, kun hostellin emäntä teki tarkastuksen kaikkiin huoneisiin ja alkoi meille kärytä siitä, että yksi pyyhe oli liian likainen?! Koko juttu meni aivan naurettavaksi ja surkuhupaisaksi ja lopulta pestiin käsin sitä sata vuotta vanhaa pyyhettä lavuaarissa Sephoran mango-suihkugeelillä.... Vieressä kyseinen emäntä meinasi repiä pelihousunsa aivan täysin ja menetti varmaan loputkin järjenhivenensä. Lopulta saatiin takuumaksu takaisin eikä jouduttu maksaa pyyhkeestä lisää. 

Toinen asia, joka aiheutti huvitusta oli meidän bussikuski. Käytettiin eri firmaa kuin yleensä, ja tämän kuskin reitit oli kyllä jotain aivan järjetöntä. Mentiin ihan säännöstä väärään suuntaan ja en oo elämässäni tehnyt niin montaa U-käännöstä yhden päivän aikana. Oli melkein perussettiä ajaa joka toinen katu molempiin suuntiin.. Eli terkkuja äidille ja isälle, tekin ajoitte täällä paremmin kuin eräät paikalliset! Kuski meinasi myös täysin flipata, kun tultiin rannalta takaisin bussiin hiekkaisina, mikä sinänsä on aika oletettavaa. Paluumatkalla hän iloisesti ilmoitti, ettei aio avata meille matkatavaraluukkua, jos bussissa on liikaa hiekkaa. Eikä muuten päästä kotiinkaan. Istutaan kaikki bussissa, jos hiekkaa on liikaa. :D



Somersby and quark! First time since January, so good! :D I was excited.

Selfie-time and look of the evening..

Did someone say paradise?

Loppujen lopuksi nää jutut tekee kuitenkin matkasta ikimuistoisen. Saatiin niin monet naurut sekä hostellista että bussikuskista, että ikä on tuplattu taas monta kertaa. Tää oli nyt toinen kerta Portugalissa ja edelleen tykkään kovasti. Rannikko oli niin kaunista ja kaikki kalliot, luolat ja salaiset rannat henkeäsalpaavia. Samalla Portugali on kovin erilainen Espanjaan verrattuna. Aiemmin en osannut tehdä suurta eroa maiden välille, mutta erot on oikeasti aika suuria. Kieli on erilainen tietysti, mutta myös luonnoltaan ja maisemiltaan Portugali on mulle näyttäytynyt tosi erityyppisenä kuin Espanja. Yöelämä taas on vaikuttanut yhtä hullulta, ellei jopa välillä hullummalta kuin täällä! Esimerkiksi Albufeirassa kunnon yökerhot avautuivat vasta neljältä ja sitä ennen auki oli yksi baarikatu täynnä pieniä baareja ja "miniklubeja". Meille riitti visiitti baarikadulla, jonka jälkeen Pipsan kanssa seikkailtiin muistituntumalla takaisin hostellille samalla, kun katujen valoja alettiin sammutella. Uskomatonta, mutta totta, löydettiin perille ja avaimen puuttuessa mun tehtäväksi tuli kiivetä keittiön ikkunasta sisälle avamaan ulko-ovi. Nyt sekin tehty!

Ei voi muuta sanoa, kuin kiitos mahtavasta matkasta <3

Chicas finlandesas and a jump to the blue.



Ohhh Portugal! With what should I begin.. Sun, beaches, amazing coast line, caves, boat trip, beach restaurants and coctails.. AND dolphins! A thing I never would have believed that would happen on this trip. But from the middle of nowhere they appeared and followed us for a while, jumping just beside our boat. Oh it was a dream come true. The trip was at the same time wonderful but also sad.. This really was our last trip together?? I can't believe it. What could be better than spending time with friends all over the world? We have had so many conversations about all possible things on earth and it's so eyes opening always.. It's definitively something I will miss a lot.

Of course the journey wasn't all free from troubles. We had a horrrible hostel.. I called it a "shitty hostel" all the time because it was so disgusting.. Our bed was one of the worst ones I have ever seen and the hostess of the hostel was like some crazy lady. She got really mad because we had a dirty towel in our room and was about to lose her mind because of that. Also our bus driver was funny.. He never knew where to drive so we ended up driving most of the roads twice, first to one direction and then back. And in the end he also almot lost his mind because people were so sandy after spending days at the beach so he said he will not give our luggage back och let us out from the bus if t is dirty when we arrive to Granada. Very normal :D 

All in all the trip was a blast! After these two trips to Portugal I can say that I really like it, it is a beautiful country with an amazing coast and a lot of places to see and things to do. It also is very different to Spain. That I didn't know earlier but now I can clearly see it. Especially the landscape is different but the nightlife might be even crazier there than here! After this trip I have hundreds of new lovely memories to bring back to my Finnish home. All I can say for now is THANK YOU once again for a great time and a wonderful trip <3 I  still wish we have many more to come.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Outside the comfort zone

Kuten aiemmin kirjoittelin on ajatukset viime aikoina karanneet ihan omille teilleen ja oon pohtinut niin menneitä kuin tulevinakin asioita. Elämässä ei koskaan tiedä mitä tulee tapahtumaan, ja on mun mielestä vaarallista elää ns. "sitten kun"- ajatusmallilta. Oon aiemminkin sanonut, ettei täysin oikeaa aikaa tehdä jotain ole. Ennen esimerkiksi aina ajattelin, että haluan asua ulkomailla, mutta en laittanut tikkuakaan ristiin lähteäkseni. Mietin aina, että odotan kunnes on oikea aika. Tavallaan nyt varmasti oli juuri oikea aika lähteä, mutta Suomessa ollessa muistan vielä epäröineeni oliko sittenkään tämä just oikea valinta lähteä vaihtoon. Kaikki nää epäilyt kuitenkin liittyi siihen omalta mukavuusalueelta pois liikkumiseen ja askeleeseen kohti tuntematonta. 

On totta, että kaikki taika tapahtuu poissa mukavuusalueelta. Jo pelkkä adrenaliini, joka tulee uusista asioista ja seikkailuista saa aikaan ihmeitä. Puhumattakaan mitä ne seikkailut tuo tullessaan ja miten se epävarmassa maastossa liikkuminen opettaa omasta itsestä ja maailmasta. Facebook kertoi mulle viime viikolla, että oon ollut jo neljä vuotta kaveri Ankin ja Oskun kanssa, jotka on mun kavereita työajoista laivalla. Voin vieläkin muistaa sen fiiliksen, kun sain heiltä kaveripyynnöt ja olin niin jännittynyt ennen ensimmäistä kahden yön työvuoroa laivalla. Olin ollut siihen asti töissä K-kaupassa ja yhtäkkiä keväällä päättänyt hakea laivalle kaverin kannustamana. Mulla ei ollut aavistustakaan millaiseen työympäristöön, millaisten ihmisten kanssa ja millaiseen työhön olin ryhtymässä, mutta koska kaipasin vaihtelua ja seikkailua, olin vain miettimättä sen enempää valmis ottamaan yhteyttä pursereihin ja niin mulle aukesi paikka Finnlinesin miehistössä.



Nyt jälkikäteen oon aivan todella iloinen, että rohkeasti miettimättä sen enempää lähdin laivalle ja oon myös erittäin kiitollinen kaikesta, mitä ne kaksi kesää laivalla mulle opetti, millaisia ihmisiä tapasin ja millaisen elämäntyylin näin. Olin ekana kesänä 19-vuotias ja elänyt kyllä suoraan sanoen todella suojaisaa elämää, aina samojen luokkakavereiden kanssa, samassa kaupungissa, samoissa porukoissa. En itseasiassa osannut kuvitella edes muunlaista elämää kuin omani :D näin jälkikäteen ajateltuna tosi hassua.. Ekojen päivien aikana laivalla olin oikeasti aivan pihalla ja hämmentynyt kaikesta, mutta seurasin vain muita ja yritin pitää pokerinaaman ja olla kuin kaikki olisi ihan perussettiä mullekin. En tiedä, mahtoiko mennä läpi yhtään, mutta ekan viikon jälkeen oli jo paljon helpompaa. 

Noiden vuosien jälkeen tulikin jotenkin vaikeampi lähteä uusille tuntemattomille alueille. Ehkä koska ikää tuli muutama vuosi enemmän, opiskeluja oli takana pari vuotta lisää ja ehkä koska ympäristön paineet oman alan työn löytämisestä ja siitä "miten pitäisi olla" rajoitti mielikuvitusta. Rohkeus lähteä pää edellä uusiin kokemuksiin, oli ne hyödyllisiä tai ei, jotenkin katosi.. Oli helpompi elää turvallista elämää ja valmiiksi tehtyjä polkuja pitkin, vaikkei se aina tuntunut miellyttävältä tai tuonut iloa. Toivon, että tän vaihdon myötä oon löytänyt uudelleen sen rohkean seikkailijan, joka ei välitä muiden mielipiteistä tai siitä mikä on järkevää, vaan menee oman fiiliksen mukaan sinne, mikä tuntui parhaimmalta. Muistelen vieläkin ekaa laivakesää ja sitä riemua, mitä se työ ja työympäristö toi!  Voi vaan toivoa, että tulevaisuus tuo mulle eteen sellaisen työn, josta saa samanlaisen tunteen.
Ulkomailla asumisen lisäksi oon vihdoin löytänyt tai keksinyt myös muita juttuja, joita haluan tehdä, ja niitä kohti onkin vaan nyt rohkeasti uusi suunta. Jos silloin 19-vuotiaana olisin kuunnellut muita, muiden suunnitelmia ja mikä on järkevää, voi olla että kaikki huikeat kokemukset olisi jääneet välistä. Ajatuskin siitä nostattaa kylmät väreet huonolla tavalla.. Joten tästä lähin reippaasti mukavuusalueen ulkopuolelle, siellä on vaikka mitä mahtavia juttuja, ihmisiä ja kokemuksia odottamassa meitä <3