Sivut

perjantai 7. lokakuuta 2016

Mood board for fall

Syksy on kunnolla täällä, joten oli aika tehdä mood board alkusyksyn fiiliksistä. Just tänään puhuttiin, että tätä syksy/talvikautta jatkuu seuraavat ainakin viisi kuukautta.. Joten hyvällä omalla tunnolla saa panostaa paksuihin huiveihin, lämpimiin ja ylisuuriin neuleisiin, tuoksukynttilöihin ja pitkiin villasukkiin. Ja tietysti hyviin kirjoihin! Syksy on myös parasta aikaa ottaa ilo irti chailattejen juomisesta <3 ihan kotihiireksi ei silti tarvitse ruveta, koska voi lähteä viettämään rauhallisia iltoja ulos ja nauttia alkuiltojen tunnelmasta baareissa ja kahviloissa ja fiilistellä tunnelmaa viinilasin äärellä. 

Tällasia asioita oon tänään fiilistellyt! Toi ihana syksyinen aurinko ja raikas ilma on tehneet syksyn vastaanottamisen niin paljon helpommaksi.

Kaikki kollaasien kuvat Pinterest.





torstai 6. lokakuuta 2016

Breakfast moments

Aamupala on lähes pomminvarmasti se asia päivässä, joka vähitään on hyvin. Vaikka päivään kuuluisi mitä inhottavia, jännittäviä tai stressaavia juttuja, aamupala on sellainen, että jos sen ehtii rauhassa nauttia, se on poikkeuksetta hyvä hetki!

Tähän ajatukseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ja varata aikaa aamusta siihen, että ehtii istua alas ja vähintäänkin nauttia kupin kahvia ihan omassa kuplassaan. Oon super huono herämään ajoissa ja aikaisina aamuina usein pihistänkin juuri aamupalasta. Nyt on ollut huikeaa luksusta, kun kaikki kurssit on iltaisin - on voinut nauttia aamupalaa rauhassa lähes joka päivä! Rauhassa tarkoittaa sitä, että siihen kuuluu ainakin tunti ja samalla voi kuunnella musiikkia ja selata sosiaalisen median läpi.


Suomessa on yhdellä kädellä laskettavissa ne kerrat, kun kaverin kanssa on sovittu aamupalatreffit. Espanjassa puolestaan käytiin harvasepäivä aamupalalla kavereiden kanssa ja välillä saatettiin aamupalalla olla jopa kymmenen hengen porukalla. Toki aamupala Espanjassa on hieman häilyvä käsite suomalaiseen verrattuna, mutta miksei täälläkin voisi käydä aamupalalla ja jatkaa siitä päivän menoihin? Lyön vetoa, että tällaisten aamupalatreffien seurauksena olisi paljon tuotteliaampi päivä. Aamu on kuulemma sellaista aikaa, jolloin ihminen on kaikkein luovimmillaan ja inspiroituminen on helppoa. Ja samanhenkisiltä (tietty myös erihenkisiltä) ihmisiltä saa aina ideoita ja ajatuksia - joten looginen päätelmä on, että aamupalatreffit vaikuttaisivat positiivisesti myös ihmisen luovuuteen ja päivän tuotteliaisuustasoon. Miten hienoja ideoita tällaiset aamutapaamiset saisivatkaan aikaan!

Ongelma ehkä onkin, ettei sopivia, aamupalaa tarjoavia paikkoja ole erityisen paljon.. Ehkä Helsingissä on enemmän aikaisin avaavia kahviloita, mutta Turussa tietääkseni vain Fazer Café tarjoaa aamupalaa aikaisin arkiaamuina. Hinta on tietysti vielä asia erikseen.. Nyt tuli kyllä mieleen, että Bean Bar (Turussa edelleen) voisi myös olla kiva aamupalapaikka! Ja Kauppahallissa saattaisi tietty myös löytyä joku mukava kahvila.

Saa mielellään vinkata, jos joku siellä tietää hyviä kahviloita! :)

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Airbnb onnea

Lueskelin Jennin Pupulandia-blogia, jossa hän esitteli kuvia Milanon Airbnb-asunnosta ja mieleen tuli pakostakin omat kokemukset Milanosta ja asuntojärjestelyistä. Vietettiin viime talvena viikko Italiassa, Milanossa ja Roomassa, uuden vuoden molemmin puolin ja oli kyllä mahtava reissu! Milanossa majoittuttiin niin upeassa asunnossa, joka löydettiin juuri Airbnbn kautta. Milanon keskustasta noin 20 min kävelymatka, taxilla vain hetki ja hintaa noin 10 e eli ei paha. Vanha, jättiläismäinen kivirakennus, jonka epäiltiin joskus toimineen kouluna tai muuna sen suuruuden takia. Asunto itsessään oli pieni ja studiomainen, mutta niin kodikas ja toimiva. Meillä oli periaatteessa vain yksi huone, jossa oli sohvasänky, keittiötaso sekä pöytä tuoleineen ja ylhäällä parvi. Olohuoneen ulkopuolella oli eteinen ja kylpyhuone. Kuulostaa ehkä karulta, mutta asunto oli jotenkin niin moderni ja sisustettu tyylikkäästi ja huonekorkeus valtava, että viihdyttiin tosi hyvin. Yritin löytää kuvia asunnosta, mutta näköjään en ole tallentanut yhtäkään! Roomassa oltiin varattu huone hostellista, mutta olisi sielläkin ehdottomasti kannattanut nähdä hieman enemmän vaivaa ja etsiä Airbnb.


Toinen onnellisuushetki oli Tukholmassa, jossa sielläkin löydettiin täydellinen asunto viikonlopuksi. Östermalmilla, vanhassa kivitalossa oleva yksiö, jossa oli parveke ja pieni keittiö. Tämäkin asunto oli sisustettu tyylillä ja miellytti kyllä omaa makua täysin. Muutamia sisustus-ideoita tulikin otettua sieltä! Jotenkin saa heti paljon aidomman otteen kaupunkiin, kun asuu asunnossa hotellin sijaan. On myös mahtava päästä heti kontaktiin paikallisten kanssa, vaikka sitten vain asunnon välityksellä! Aion kyllä jatkossakin aina kun mahdollista tutkia myös Airbnb mahdollisuuksia matkoilla.

Airbnb-asunnon varaaminen vaatii aina hieman enemmän kärsivällisyyttä kuin hotellin varaaminen. Omat vinkit on, että kannattaa varata aikaa ja tutkia valikoimaa rauhassa. Itse tapaan rajata alueen, jolla haluan asunnon sijaitsevan sekä mukavuudet, joita asunnossa tulisi olla. Hintahaarukkaa kannattaa vaihdella, jopa 20e lisäbudjetilla voi löytää suuren määrän uusia asuntoja. Kannattaa myös lukea läpi muiden jättämät arvostelut majoittajasta - onko hän esimerkiksi perunut viime hetkellä, miten asuminen yms järjestelyt ovat sujuneet. Kun tulee aika ottaa yhteyttä majoittajaan, olen aina lähettänyt hieman pidemmän viestin, jossa kerron perustietoja matkustajista (ikä, mitä opiskelee jne), reissun tarkoituksen, miksi juuri tämä asunto kiinnostaa ja aiemmat (hyvät) kokemukset Airbnbstä. Ja muutama kysymys majoittajalle. Myös jos minulla ja majoittajalla on useampi yhteinen kieli, kannattaa mainita siitä. Esimerkiksi Milanossa majoittajamme puhui mieluummin espanjaa kuin englantia, joten hän oli erittäin tyytyväinen, kun kerroin puhuvani mielelläni espanjaa. Ruotsissa puolestaan kaikki viestittely hoidettiin alusta asti Ruotsiksi.



Apua mikä reissukuume tästä tulee!! Ei yhtään helpota, että edullisia opiskelijalentoja on tällä hetkellä tarjolla ympäri maailmaa... Marrakuussa onneksi on visiitti Irlantiin! Lennot vain odottaa varaajaansa vielä ;)

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Alusta ja vähän lopustakin

Viimeinen viikonloppu Ruotsissa. Jotenkin sitä aina lopussa alkaa ajattelemaan alkua. Oon huomannut tämän ennenkin ja huomaan sen taas. Tänään tuli vietettyä monta tuntia ulkona vain fiilistelemässä kaupungin tunnelmaa, "viboja". Katselin maisemia, kävelin katuja, kuuntelin ihmisiä ja ihan vain aistin, millainen tää kaupunki on. Oivalsin, että alku ja loppu on oikeastaan aika samanlaisia - ne on sellaisia aikoja, joina ihminen aistii entistä tarkemmin ja herkemmin asioita, huomaa kaupungin sävyjä, fiiliksen, näkee pieniä yksityiskohtia ja ennen kaikkea osaa arvostaa juuri sitä hetkeä. 

Alussa fiilis on utelias ja intoa täynnä, koska kaikki on alkamassa. Haluaa mahdollisimman nopeasti muodostaa kuvan siitä, mihin paikkaan on oikein tullut ja mitä kaikkea on tarjolla. On ikäänkuin omassa pienessä kuplassa, vaaleanpunaisessa maailmassa, jossa kaikki on ihmeellistä ja uutta, kaikkea täytyy tutkia ja pelkkä kävelyretki tuntuu seikkailulta. Lopussa taas fiilis on ehkä enemmänkin haikea, jopa nostalginen ja kiitollinen - kiitollinen kaikesta, mitä on saanut kokea, miten hienossa paikassa on saanut asua ja mitä oppia. Haluaa ottaa kaiken irti paikasta ja aistia mahdollisimman paljon, nauttia loppuun asti siitä ihmeellisyydestä, mitä kaupunki tarjoaa. Samoin kuin alussa, myös nyt aistit on jälleen tarkkoina ja jokainen auringonlasku, kaunis rakennus, tuulenvire ja maisema tulee huomattua. Tekisi mieli laittaa silmät kiinni ja pyöriä kädet levällään ja antaa kaupungin sykkeen iskeä, tarttua ja jäädä kiinni.




Arki iskee aina, viettipä päivänsä sitten Espanjan auringon alla, Karibian merellä tai pohjoisessa. Alussa ja lopussa sitä perusarkea ei kuitenkaan muista, tai sekin tuntuu yhtäkaikki ihmeelliseltä ja houkuttelevalta. Tuntuu houkuttelevalta herätä aamukuudelta ja lähteä lenkille, tuntuu houkuttelevalta kävellä sateessa, tuntuu houkuttelevalta olla tekemättä yhtään mitään ja vain fiilistellä elämää tässä ja nyt. Kaikki keskivälissä ollut harmittelu vaikkapa tylsyydestä tai sotkuisista kämppiksistä on täysin unohtunut. 

Lopussa on kuitenkin se ero, että tiedät sen tulevan (dramaattista, i know). Vaikka tavallaan haluaisi pitkittää aikaa, haluaisi vielä yhden perjantailounaan, vielä yhden viikonlopun, vielä yhden illanvieton, vielä viikon arkea, samalla myös haluaa lähteä, koska on kuluttavaa laskea viimeisiä kertoja ja on väsyttävää olla nostalginen.  

Selailin tänään aamulla kameran kuvia ihan alkuajoilta viime viikkoihin asti ja täytyy kyllä sanoa, että onhan tähän puolivuotiseen mahtunut hurjasti asioita. Kaikki ei mennyt niin, kuin oli ajatellut, mutta paljon tuli sellaista, mitä ei ollut osannut toivoa. Seikkailuja, mahtavia ihmisiä, huvittavia kommelluksia ja mahtavia muistoja. Yksi sana riittää ja se on kiitollinen. <3

torstai 25. elokuuta 2016

Syksy lähestyy

Syksy tuntuu aina uudelta alulta, vaikkei mitään uutta olisikaan alkamassa. Siinä on vähän samaa fiilistä, kuin uudessa vuodessa! Syksy on myös jotenkin paljon tomerampi ja toimeliaampi kuin muut vuodenajat - on kiinnostusta aloittaa uuden opettelu, siivotaan ja säilötään ja kerätään marjoja. Tehdään kaikenlaista ns hyödyllisempää kuin kesällä.

Uuden opettelu ja opiskelu on alkanut täälläkin päässä kiinnostamaan. Harjoittelu on antanut ihan uuden näkökulman paitsi markkinoilla vaadittaviin taitoihin myös omiin kiinnostuksen kohteisiin ja siihen, mitä työelämässä haluaa tehdä. Tänä syksynä kiinnostaisi esimerkiksi oppia lisää graafisesta suunnittelusta, videoiden tekemisestä sekä keskittyä joogaan ja hyvinvointiin entistä enemmän. Kesä keittiötarvikkeita myyvässä yrityksessä on myös tehnyt omat temppunsa ja jälleen on suuri kiinnostus kokkailuun. En malta odottaa, että pääsee omaan keittiöön blenderin ääreen kokeilemaan reseptejä!



Kysymys nyt kuuluukin, miten tämän loppukesän/alkusyksyn inspiraation ja innon saa säilytettyä läpi pimeän syksyn ensi kevääseen asti? Mitä inspiroituneempi fiilis nimittäin on, sitä helpompi on myös huomata hyviä mahdollisuuksia! Onko muilla jotain opiskelusuunnitelmia syksyksi? Itsenäisiä tai koulussa, kaikki käy!

perjantai 12. elokuuta 2016

Vinkkejä kodin sisustamiseen

Tuumasta toimeen. Tai tämä tuuma tuli mieleen varmaankin kuukausi sitten, mutta hyvä laittaa se toimeen viimeistään nyt! Aion nimittäin esitellä muutaman aivan s u p e r - i h a n a n tuotemerkin, joilta löytyy toinen toistaan upeampia sisustustuotteita kotiin ja keittiöön. Yksi osa mun työstä on kirjoittaa tuotemerkkikuvailuja meidän sivuille, ja täytyy sanoa että se on melkeinpä yksi mun suosikki puuhista! On nimittäin niin upeampia tuotemerkkejä, joiden takana on todella inspiroivia tarinoita. Mua inspiroi eniten yritysten ideologiat, perustamiseen johtaneet seikat sekä yritysten panos yleisen hyvinvoinnin ja maapallon puolesta. Kannattaa joskus esimerkiksi lukaista KleanKanteen-nimisen tuotemerkin historiaa ja toimintaa - mun mielestä ihan esimerkillistä työtä paremman maailman puolesta.

Mutta nyt niihin tuotemerkkeihin, joilla voi sisustaa kotia :)


House Doctor - tanskalainen tuotemerkki, joiden tuotteet selkeästi noudattavat skandinaavista ja tanskalaista suunnittelua. Tyylikkäitä tuotteita, joissa kuitenkin aina on jokin pieni twisti, jolla ne erottuvat edukseen kilpailijoistaan. Helppo luoda persoonallinen ja inspiroiva ympäristö kotiin! Ja löytyy laidasta laitaan: keittiövälineitä, sisustustuotteita, koruja, vihkoja...

Madam Stolz - tanskalainen tuotemerkki, joka tarjoaa klassisia ja tyylikkäitä sisustustuotteita. Tuotteiden inspiraationa toimii intialainen kulttuuri. Yrityksen vetovoimana ovat aasialainen kulttuuri, luovuus sekä mielikuvitus.



Lene Bjerre - tämä (yllätysyllätys) tanskalainen tuotemerkki yhdistää käsityötä designiin ja trendejä perinteisiin. Monen mielestä luonto, upea valo sekä merenläheisyys ovat toimineet inspiraationa ja perustana yrityksen upealle ja ajattomalle designille. Lene Bjerrellä puolestaan ajatellaan inspiraation tulevan matkustelusta, kaikista tavatuista ihmisistä sekä tuotantoon osallistuvilta osapuolilta.

Nordstjerne - mikä siellä Tanskassa on, kun näitä upeita tuotemerkkejä vain satelee!! Nordstjernen valikoima on skandinaavisen ja pohjoisen luonnon inspiroimaa ja yrityksen tuotteiden kautta luonto tulee osaksi myös sisätiloja ja tuo mukanaan oman ainutlaatuisen tunnelmansa. Paljon ihania marmori- ja messinkituotteita ja lisäksi monista tuotteista löytyy nahkaisia yksityiskohtia.


Sitten haluan kyllä nostaa ylös vielä tässä välissä yhden suomalaisen tuotemerkin myös! Nimittäin Magisson. Oletteko kuulleet siitä ennen? Magisso valmistaa innovatiivisia, tyylikkäitä ja melko minimalistisia tuotteita keittiöön ja kattaukseen. Yksi omista lemppareista on self-cooling sarja sekä white line cooling ceramics. Näissä siis ideana se, että tuotteet laitetaan ennen käyttöä hetkeksi veden alle, jolloin ns. viilennystoiminto käynnistyy ja esimerkiksi karahvissa oleva juoma säilyy kylmänä kauan. Plussana on, että tuotteisiin pystyy kirjoittamaan liidulla!

**kuvat ovat tuotemerkkien omia.
1) house doctor
2) madam stolz
3) nordstjerne


Just for yourself

Miten ristiriitaista on, että heti kun kirjoitin tuon edellisen postauksen, niin onkin ollut kevyt ja aurinkoinen fiilis. Se on juuri niin kuin sanoin; kunhan antaa luvan olla huono fiilis ja myöntää, ettei kaikki ole täydellistä, alkaakin asiat näyttää hyviltä eikä edes muista mikä oli huonosti. Tuntuu siltä, että on tehnyt sovinnon asian kanssa.

Tänään töiden jälkeen oli ihan täydellinen hetki. Menin pitkästä aikaa - siis varmasti ekaa kertaa moneen kuukauteen - istuskelemaan mun lempikahvilaan täällä ja tilasin maailman parhaan chailatten. Kahvilan sisustus on mitä ihanin ja siellä oli juuri silloin tosi rauhallinen hetik. Olin jo aiemmin mielessäni päättänyt, missä haluan istua ja suunnitella tulevaa syksyä. Suunnitelmat ei edennyt kauheasti, mutta tuli jotenkin levollinen olo. Kun lähdin kotiin päin, ulkona oli niin hassu sääilmiö. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta samalla oli kauhea kaatosade! Odottelin siinä seinustan vierellä, kunnes pahin oli ohi ja lähdin kävelemään kotia kohti. Uppsala on viime päivinä näyttänyt taas niin suloiselta, että tekisi mieli ottaa kuvia koko ajan. Viimeksi eilen mietin, että jotkut rakannukset täällä on kuin suoraan Pariisista (vaikken siellä ole koskaan ollut). 

Eilen yksi mun seuraamista bloggareista sanoi, että nauttii asioiden tekemisestä ihan vain itseään varten - "doing things by myself, just for myself". Ja se on juuri näin. Ehkä juuri sen takia tää päivä oli niin onnistunut. <3

Nyt pää tyynyyn ja kohti huomista työpäivää ennen viikonloppua. XX