Sivut

maanantai 31. elokuuta 2015

Busy bee

Suomeen paluun jälkeen oli älyttömästi vapaata aikaa ja tyhjää aikaa, mutta niinku elämässä yleensä käy, sen jälkeen on viikot mennyt kauheessa vilskeessä. Heinäkuun lopussa lähdettiin Tukholmaan Annin kanssa, oltiin reissussa jopa neljä yötä eli kolme kokonaista päivää saatiin viettää tuolla naapurissa. Oli niin huippureissu taas!! Meillä on viime kerrat ollut ihan älytön tuuri Tukholmassa ja reissut vaan paranee joka kerta. Tuli ladattua akkuja ja saatua motivaatiota ja inspiraatiota taas vaikka kuinka pitkäksi aikaa. :)




Reissun jälkeen tein pari viikkoa töitä laivalla, tällä kertaa Finnlinesille ja tuttuun tapaan baarihommissa. Oli niin outoa olla samalla laivalla, kuin kesällä 2011!! Kaikki näytti samalta, mutta miehistö täysin eri... Odotin koko ajan, että ne kesän 2011 tutut ja kaverit ilmestyisi jonkun nurkan takaa, mutta ei. Kivoja uusia tyyppejä kuitenkin oli, joten ei yksin tarvinnut aikaa viettää. Laivatyön parhaita puolia on ehdottomasti noi mahtavat saaristomaisemat. Kun niitä ei hetkeen oo itse nähnyt, osaa taas arvostaa ihan eri tavalla. Voin hyvin kuvitella, miltä matkailijoista tuntuu, kun he ensimmäistä kertaa näkevät saariston. Kyllä jo sen takia tänne kauas pohjoiseen kannattaakin matkustaa ;)



Sekä Tukholman reissu että töiden teko pitkästä aikaa on antanut ihmeen paljon motivaatiota syksyä varten. Vaikka nyt on ollut ihanat aurinkoisia kelejä, on mun ajatukset jo suurenevassa määrin kohdistettuna syksyyn ja uusiin kuvioihin. Enemmän kuin koskaan ennen oon sisäistänyt ajatuksen work for your drems.. Lisäksi mulla on jäänyt Espanjasta tapa otta kuvia ja miettiä postauksia, joten koska tää on niin mukavaa puuhaa, oon päättänyt jatkaa tätä :)




Ihanaa alkavaa viikkoa, nauttikaa auringosta!

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Terkkuja hiljaisuudesta

Heiiii pitkästä aikaa!

Melkein kuukauden päivät on kuluneet viime päivityksestä ja Suomessakin on pian tullut oltua tasan kolme viikkoa. Blogin päivittäminen on jäänyt monestakin syystä ja osittain oon myös tahallaan vältellyt kirjoittamista. Kotiinlähtö ja -paluu otti monella tapaa kovemmalle, kuin mitä olisin osannut kuvitella. Aina kuvia tai juttuja Granadasta katsellessa iskee älyttömän kova ikävä, joten senkään takia en ole tänne kirjoittanut. Koska kuitenkin haluan tännekin kirjoittaa viimeiset fiilikset ja jakaa kuvat sekä kirjoittaa myös ekoista viikoista Suomessa, nyt on sen aika. Vaikkei tätä muut enää lukisi, niin ainakin itseäni varten haluun laittaa muistiin kaiken ja ehkä siitä on hyötyä joillekin muille vaihtoonlähtijöille!

Viimeisellä Granada-viikolla kotona ei enää ollut nettiä ja asunto oli muutenkin tosi autio. Mulla oli epäselvyyksiä viime hetkeen asti, missä asun viimeiset päivät. Aluksi asunnosta piti muuttaa 1.6  mutta lopulta (kun kaikki tavarat oli jo pakattu, jääkaappi tyhjennetty yms.) sain tietää, että saankin jäädä sunnuntaihin 5.6 asti. Pienen jännitysmomentin toi se, ettei mulla ollut varmaa yöpaikkaa edes siinä vaiheessa, kun vaikutti siltä, ettei asuntoon saa jäädä. Espanjalainen huolettomuus tosiaankin siis tarttui :D loppu hyvin kaikki hyvin, ja loppuviikosta Pipsa muutti mun luo viimeiseksi kahdeksi yöksi. Viimeiselle viikolle meillä oli kaikkia matkasuunnitelmia mm. Madrid, Cordoba, Tarifa ja Nerja heitettiin ilmoille, mutta lopulta päädyttiin viettämään koko viikko Granadassa ja nauttimaan viime hetketkin täysillä ihanasta kotikaupungistamme.


Tiistai 30.6 oli todellinen jäähyväispäivä, koska moni lähti keskiviikkona ja silloin sanoin hyvästit myös YO10-salille ja lempiohjaaja Danille. Lähes joka päivä sanottiin hyväisiä jollekin. Torstaina Dorottyan kanssa käytiin porukalla tapaksilla ja Juanin kanssa oltiin piknikillä Parque Garcia Lorcassa sekä tapaksilla. Keskiviikkona taas oli kreikkalaisten läksiäiset Botellodromo-alueella. Perjantaina oli grilli- ja poolpartyt aika hulppealla tilalla Granadan lähellä ja sen jälkeen perinteiset juhlat Camboriossa viimeisen kerran, lauantaina puolestaan viimeinen auringonlasku San Miguel Altossa JA tapasilta mun luona. Ostettiin aivan jäätävä kasa ruokaa ja tehtiin itse tapaksia ja sangriaa ja kuunneltiin musiikkia. Sen jälkeen mentiin Pub Legendiin parhaille mojitoille ja Chupiteriaan käyttämään mun kupongit. Tunnelma koko viikon oli niin kovin epätodellinen.. Jopa viimeisenä yönä, kaikkien jäähyväisten jälkeen, kun käveltiin Pipsan kanssa kotiin, oli vaikea uskoa, että se tosiaan oli viimeinen yö.

Sunnuntaina herättiin aikaisin ja lähdettin syömään viimeistä aamupalaa, koko tän viikon ajan käytiin yhdessä aamupalalla ja koluttiin sekä uusia että vanhoja lempparipaikkoja. Sen jälkeen lähdetiin kapuamaan kohti korkeuksia ja Carmen de los martires-puutarhaa. Koko viikon Granadassa oli 40-47 astetta, joten hiki valui vaikka olisi paikalla istunut. Puutarha oli upea ja kaunis, ja pohdiskelin jo että siellä vois hyvin pitää mun 25-v synttärit masquerade-teemalla ;) tämän jälkeen mulla ja Pipsalla oli liput Alhambraan ja Generalifeen, joten otettiin hetki aurinkoa ja mentiin sinne. Alhambra veti kyllä ihan sanattomaksi! Niin upeaa arkkitehtuuria ja kaikki oli niin kaunista. Upeat maisemat Granadan yli ja se historian tunne.. Kirjoitan Alhambrasta ihan erikseen, pian! :) Tämän jälkeen aika alkoikin olla jo kortilla, tapaksia ja tinto de veranoa parilla eri terassilla, viimeiset ostokset ja yhteinen pieni hengailuhetki mun olohuoneessa Roxannen, Marcin, Pablon ja Pipsan kanssa. <3 oli kaikinpuolin ihana viimeinen päivä Granadassa, tosi tyypillinen päivä ja samalla erityisen kaunis ja rauhallinen..


Viimeinen yö vietettiin Pipsan kanssa Torremolinoksessa, ei Malagassa kuten kuviteltiin. Meillä oli käänteitä viime hetkeen asti, sillä ei tosiaan tiedetty hotellin olevan Torremolinoksessa.. Lopulta ajettiin sinne taksilla ja kaikki sujui hyvin. Iltapalaa ei tosin enää saatu, joten syötiin sipsiä ja juotiin teetä :D meillä oli ihan huippuhotelli, jossa olisi mielellään viettänyt pidemmän aikaakin. Aamulla yhdeksältä lähdettiin kuitenkin kentälle, josta oli lento Osloon. Siellä 5h odottelu ja lopulta lennolle kohti Helsinkiä. Helsingissä meidän tiet sitten erosi. Oli parhainta matkustaa kotiin yhdessä ystävän kanssa! Vuorotellen itkettiin ja romahdettiin, luettiin meidän kirjoja, joihin ystävät oli kirjoittaneet, välillä naurettiin yhdessä kunnes joku asia taas alkoi itkettää. On ihana, että Pipsan kautta täällä Suomessakin on pala maagista Granadaa. Kotiinpaluu iski päin näköä Turun bussiasemalla: ei sielun sielua missään, vettä sataa ja lämpötilaa 12 astetta. Great.. Kotona kuitenkin odotti perhe ja lemppariaamupala, Fazarin suklaata ja kissakin muisti mut. Kirjoitan vielä erikseen millaiset nää ekat viikot on olleet!




Edelleen tulee kamala ikävä tätä kirjoittaessa ja kuvia valitessa.. Se, että Espanja-elämä on tältä erää päättynyt, tuntuu edelleen niin epätodelliselta! Eroaminen kavereista, Granadasta ja kodista oli ja on sydänta särkevää.. Avainta luovuttaessa juteltiin mun vuokraisäntien kanssa vielä hetki ja he sanoivat, että jos ikinä palaan niin heihin vaan yhteys ja asunto varmasti löytyy. Jotenkin helpottavaa ajatella, että joskus vielä voin ehkä palata siihen ihanaan ihanaan asuntoon Calle Zacatinilla. Asuntoon, joka on Granadan kaunein, jossa on korkeat huoneet, ovet jotka avautuvat pienelle ranskalaiselle parvekkeelle, johon paistaa aurinko ja jolta voi tarkkailla vilkkaan kävelykadun kuhinaa ja ihmisiä ja kuunnella katusoittajia. <3


Tästä tuli nyt tahattomasti oikea kilometri postaus, jatkossa (koska ajattelin tänne jotain vielä kirjoitella) tulee taas järkevämpiä juttuja! Kiva jos jaksoitte lukea, jos että, niin ei se mitään! :D 

tiistai 30. kesäkuuta 2015

What's up?

Koska päivittäminen on viime viikkojen aikana jäänyt vähän vähiin, ajattelin kuvien muodossa laittaa tapahtumia kahden viime viikon ajalta! Mukaan on mahtunut läksiäisiä, auringonlaskuja, tapasiltoja, aamupaloja, rantapäiviä ja päämäärätöntä hengailua ja Granadasta nauttimista ja yökyläilyä. Aika tuntuu valuvan käsistä, eikä asialle pysty tekemään mitään. Päivät tuntuu sekunneilta ja vaikka pitäisi saada tehtyä kaikki viimeiset jutut ja nauttia hetkistä, tuntuu ettei saa aikaan mitään. Tänään suunnitelma on pakata viimeiset tavarat, mennä treenaamaan viimeisen kerran ja illalla sanomaan hyvästejä sekä jossain välissä kierrellä kaupungilla ja ehkä mennä tapaksille. Aika samanlaista settiä on ollut jokainen päivä tässä viime aikoina. :)

Last sunset together at San Miguel Alto. Mis chicas <3

The last exams and discussions with teachers. This view was almost the only reason to get to school to Cartuja.. :D

View from the bus stop.

Daytrip to Nerja with these mermaids. Our private paradise beach, yoga and so many days filled with fun in Nerja.


Beautiful Nerja!


Having fun like small children!


Trying to study for the last exams but ending up wandering the streets of Granada. 


Having breakfast at terrace in Realejo. Breakfast with a view includes cafe con leche, zumo natural y tostada con tomate y jamon. Siempre. :D 


Singing Spice Girls, making videos, taking pictures, making drinks, dancing, laughing, crying a little and having a sleepover!


Triumfo.
Comparing the weather in Granada and in Finland.. Looks so nice!


Taking the luggage from under the bed... Trying to pack but ending up looking pictures from this spring and thinking that soon I have to leave this beautiful city and my home. It feels it was just few weeks ago I had this same view when unpacking the luggage.

 
Mi vida española. 


Last days at the gym.. Gonna miss it so much! The energy and the atmosphere.


Time for a morning workout!


Granada. 
Having a picnic with cava and olives at San Miguel Alto, enjoying the peace and magic. 


One more sunset.





sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Magic of Granada

Ajattelin kirjoitella tällä kertaa siitä, mikä tekee Granadasta niin erityisen. Tämä on kaupunki, joka lumoaa matkailijan kuin matkailijan! Vaikka viipyisi pari päivää, viikon tai vuoden täällä, tää paikka  onnistuu ottamaan palan sydämestä mukanaan. Granadassa on jotain sellaista taikaa, mitä muualla ei vaan ole.

Rantapallo.fi-sivustolla kirjoitetaan Granadasta näin "Etelä-Espanjassa sijaitseva Granada on tarunomainen sekoitus perinteistä Andalusiaa ja tuhannen ja yhden yön satua", mikä onkin aika osuva kuvailu tälle kaupungille ja tunnelmalle täällä. Kun mun piti valita vaihtopaikkaa ja arvoin Barcelonan ja Granadan välillä, se mikä mut lopulta vakuutti päätöksestä oli juuri taianomaiset kuvat Granadasta ja kaupungin arabivaikutteet. Arkkitehtuuri on täällä on vaikuttavaa, päivät voisi kuluttaa tuijottelemalla yläilmoihin ja kävelemällä katuja pitkin. Pieniä kujia on enemmän kuin riittävästi, pieniä parvekkeita, kukkia, suihkulähteitä ja aukioita. Mitä yllättävimmistä paikoista ilmestyy upeita näköalapaikkoja eri puolille kaupunkia. Unohtamatta kuuluisia monumentteja kuten Alhambra, katedraali tai San Jeronimon luostari tai Albaycinin hurmaavia arabikortteleita. Sierra Nevadan vuoristo taustalla luo oman taianomaisen tunnelmansa kaupungille. Erityisen vaikuttavalta näytti, kun kaupungissa alkoi jo olla 30 asteen helteet, mutta vuorilla yhä näkyi lumiset vuorenhuiput.





Toinen asia, joka Granadassa viehättää, on ehdottomasti kaupungin avoimuus ja hyväksyvä tunnelma. Väestö täällä on äärettömän värikästä, opiskelijoita on ympäri maailmaa (kaupungin noin 300 000 asukkaasta noin 60 000 on opiskelijoita) mikä tietysti vaikuttaa, mutta lisäksi täällä asuu niin vaihtoehtoisia ihmisiä, mustalaisia kuin moderneja bisnesihmisiä rinnakkain. Täällä tapahtuu koko ajan jotain, on tapahtumia, kulkueita tai vain katutaiteilijoita soittamassa musiikkia tai esittämässä flamencoesityksiä. Eri plazoilla tapahtuu aina ja ihmisiä on liikkeellä aamusta iltaan. Ihmiset ovat yleensä myös ihanan avoimia ja puheliaita, harvasepäivä ajautuu juttelemaan tuntemattomien ihmisten kanssaniitä näitä. Eilen esimerkiksi pohdittiin erään espanjalaisen pojan kanssa, miksi aprikoosi eli albericoque on niin vaikea sanoa! :D



Näiden lisäksi on monia muita syitä siihen, miksi Granada on niin hurmaava. Näihin syihin voisi listata esimerkiksi ainutlaatuisen tapaskulttuurin, uskomattoman määrän kahviloita ja kuppiloita, mahtavan ilmaston, loputtomat mahdollisuudet harrastaa liikuntaa niin vuorilla kuin meren äärellä sekä edulliset hinnat, jotka mahdollistavat matkustelun ja uusien asioiden kokeilun. Sekä tietysti espanjalaiset perinteet sekä se, että lähes kaikki palvelu tapahtuu espanjankielellä. Granada on paikka, joka jokaisen Espanjaan matkustavan tulisi nähdä! Näin lumoavaa ja kaunista kaupunkia ei usein tule vastaan. :) ja mulla on ollut etuoikeus asua täällä ja kutsua tätä kotikaupungiksi! Uskomattoman huikeaa!





Granada is the most beautiful and magical city I can imagine. There are many reasons for that but two main reasons for sure at least for me are the mix of traditional Andalucia and the arabic culture and the open atmosphere of the city. The architecture here is amazing, I could spend all my days Wandering the streets and looking at the beautiful buildings. All the plazas, miradores, Albaycin, Alhambra, Cathedral and other monuments.. Not to mention the magic that Sierra Nevada gives to this place. Also the mix of different people living here is amazing. There are so many different lifestyles but all live here side by side. This is a city that never sleeps, there are different events all the time, a lot of street artists that play music or dance flamenco and people usually are so talkative and open. Almost everyday I find myself talking with some guys, for example yesterday with a spanish guy about how dificult it is to say the word albericoque. :D

There are plenty of other things too that make this city one of a kind. The unic tapas culture, all the cafes and bars, posibilities to do sports in the mountains or near the sea and the cost of living that is cheaper and therefore allows to do trips and explode even more. Granada is a city that everyone who comes to Spain should visit. There is no other place that is as beautiful and magical as Granada :) i feel so priviledged and happy that I have had the opportunity to live here and call this my hometown. It's amazing! 

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Erilainen juhannus

Päivittäminen vähän jäi näissä viimeisten viikkojen/päivien puuhissa. Mutta palataan vielä juhannukseen. Elikkäs. Juhannus sujui tänä vuonna kaikilla tavoin eri meiningeissä kuin normaalisti. Ensinnäkin oli LÄMMIN! :D täällä ei kuitenkaan juhlita juhannusta mitenkään, mutta päätettiin järjestää ite kaikkea kivaa viikonlopuksi ja laitettiin tietty myös kukkia hiuksiin ja nautittiin ystävien seurasta. Eli aikalailla samaa kuin Suomessakin.

Torstaina aloitetiin juhannuksenvietto piknikillä Garcia Lorcan puistossa, oltiin suunniteltu piknikkiä jo pitkään ja nyt vihdoin saatiin onnistumaan. Auringossa oli varmasti melkeen 40 astetta, oltiin kaikki kuin sulaa vahaa siinä makoillessa. Juan otti ukulelen mukaan, oli niin ihana kuunnella soittoa ja vaan fiilistellä ihanaa kesäpäivää. On niin siistiä, kun joku osaa soittaa kitaraa yms, siitä tulee niin erityinen ja erilainen fiilis koko hengailuun. Ostettiin evääksi kaikkea mahdollista; leipää, kirsikoita, vesimelonia, keksejä ja vähän sangriaa. Siinä se koko iltapäivä kului mukavasti..


Perjantaina oli seuraava juttu listalta, eli retki Sierra Nevadan vuoristossa sijaitsevalle järvelle. Näin tän alueen ekan kerran bussinikkunasta matkalla laskettelemaan ja siitä lähtien tuo järvi on ollut listalla. Eikä turhaan, koska oli kyllä huikean kaunis paikka! Ja ihanan rauhallinen. Meidän leppoisa piknik-retki muuttui kyllä enemmänkin vaellukseksi, koska liikuttiin tietty ilman karttaa ja eksyttiin. Lopulta käveltiin Pipsan kanssa keskellä järveen menevää jokea pitkin ja rämmittiin pientaretta pitkin, kun koitetiin päästä järven toiselle puolelle. Osa valitsi kävellä tietä pitkin ja osa jäi järven toiselle puolella. Me haluttiin vähän extremeä ja päivän saldo olikin yksi rikkinäinen kännykkä, yksi käärme ja yksi sammakko. :D käärmeen takia ei uskallettu mennä uimaan, joten sulettiin jälleen auringossa, mutta maisemat oli ihan huippuhienoja ja kaikkien mutkien arvoista.



Illalla mentiin vielä tapaksille Pipsan ja Roxannen kanssa, mutta kovin myöhään ei ilta jatkunut, koska aamulla oli jo yhdeksältä suuntana mikäs muu kuin Nerja! Rakastan sitä paikkaa vaan niin paljon, ihanan rauhallinen ja niin suloinen pikkukaupunki merenrannalla. Kerrankin oli tyyni meri, joten terassiaamupalan jälkeen vietettiin melkein koko päivä uiden ja vedessä oleillen. Kahlattiin rantaa pitkin myös salaiselle rannalle, jolla saatiin olla keskenään ilman suurempia häiriöitä. Yksi kumiveneellinen jätkiä yritti tosin yllyttää meitä hyppimään heidän kanssa, mutta jätettiin väliin. :D illalla Granadassa oli jälleen vuorossa tapaksia, löydettiin uusi paikka Realejon alueelta, joka aina vaan jaksaa yllättää pienillä kujillaan ja hurmaavilla yksityiskohdilla.





Sunnuntai puolestaan oli oikein perinteinen sunnuntaipäivä täällä, aamulla kävin taas zumbailemassa, jonka jölkeen mentiin välipalalle/kahville ja sen jälkeen loppupäivä kului kierrellen Albaycinin kojuja, istuskelemassa aukioilla ja syömällä jätskiä ja tapaksia eri paikoissa. Ihanaa saada viettää aikaa rauhassa ystävien kanssa ja vaan nauttia tästä kaupungista ja tunnelmasta! :)

Juhannuksen aikoihin lähtö tuntui olevan vielä niin kaukana, nyt se pyörii mielessä joka päivä. Koko ajan joku asia tapahtuu viimeisen kerran. Mutta siitä erikseen omassa postauksessa. Nyt ihanaa viikonloppua sinne kaikille! :) me suunnataan miradoreille ihailemaan Granadaa ja auringonlaskua j sitten ulos tanssimaan.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Lähtölaskentaa

Heippahei sinne kaikille!

Pahoittelut pienestä radiohiljaisuudesta.. Viikon sisälle on mahtunut niin monia käänteitä ja asioita, jotka on aiheuttanut sen, ettei mulla oo ollut sanoja kirjoittaa eikä myöskään aikaa kirjoitella. On asioita, jotka vetää aivan hiljaiseksi ja pistää tajuamaan elämän rajallisuuden. Oon niin kiitollinen näistä ystävistä, joita oon täällä saanut. En olisi ikipäivänä uskonut, että täältä löytyisi niin huikeita tyyppejä, joiden tiedän olevan paikalla ja tukena tapahtui mitä tahansa.


Lähtölaskenta on nyt todenteolla alkanut. Monella on enää viikko täällä ja toisilla kaksi viikkoa. Ajan loppumisen huomaa monesta asiasta: olo on levoton ja tunteet kotiinlähdöstä menee vuoristorataa innostuksesta ahdistukseen, öisin uni ei tuu millään, kun päässä pyörii elämän suuret kysymykset, kyyneleet nousee silmiin ihan hölmöistä asioista, koko ajan ollaan menossa jonnekin ja tekemässä jotain yhdessä ja tapaamisissa yhä useammin esille otetaan Espanjan liput ja pienet muistovihkot, joihin kaikki kirjoittavat terveisiä ja viestejä toisilleen. Lempparisanonta tällä hetkellä on "See you tomorrow" "Hasta mañana, nos vemos" <3

My beautiful Granada

Vieläkään en ihan suostu uskomaan, että kotiinpaluu on niin lähellä. Tai uskon ja tavallaan odotankin sitä, mutta se mitä en voi uskoa, on tän elämän loppuminen. Ei enää näitä katuja, näitä rutiineja, omaa pientä huonetta ja kämppiksiä, omaa treenisalia ja vakkaritunteja, ruokakaupan myyjiä ja ennenkaikkea näitä ystäviä, yhteisiä tapaksia, terassikahveja ja aamupaloja, retkiä ja opiskeluhetkiä. Eikä myöskään espanjalaista välittömyyttä ja temperamenttia, espanjankieltä ja lentäviä lausahduksia tai poskisuudelmia. Suoraan sanottuna kotiinpaluu jopa pelottaa mua, kulttuurishokki tulenee olemaan suurempi palatessa kuin lähtiessä.

Las niñas de Bib-Rabla // Roommates :) 


Still finding new, awesome tapas places! Coffee and tinto de verano, que buena combinación! :D 

Voisin jaaritella näitä ajatuksia loputtomiin, mutta nyt lienee sanottuna päällimmäiset ja suurimmat ajatukset. Huomenna ajattelin kirjoitella, miten juhannuksenvietto täällä sujui! Vaikka lähtökohdat juhannukseen oli kaikilla tavoin hyvin erilaiset kuin tavallisesti, meillä onnistui olemaan lopulta tosi kiva ja rauhaisa keskikesän viikonloppu. Joten siihen palataan huomenna! :)

So many things happened last week that I didn't have neither words nor time to write here. There are things that make you speechless and make you realize how unpredictable and fragile life is. I'm so grateful for all my friends here, never would I ever have believed that I would get to know such great people here. I know for sure they will support me and be on my side no matter what happens in life.

The countdown has now begun for real. Some have only one week and some two weeks left. And there are so many signs that tell you that the time is running out: certain restlessness, feelings that go like in a rollercoaster, sleepless nights wondering the big questions in life, tears in the most weirdest situations, meeting friends everyday and writing to each others spanish flags and little notebooks the last greetings and messages. Our favorite saying nowadays is "See you tomorrow" "Hasta mañana, nos vemos".

I still quite cannot believe that going home is so near. Or I believe it and also wait for it but what I cannot believe is that this life here is coming to an ending. No more these lovely streets, these routines, my own little room and roommates, my gym and favourite classes, all the shops and sellers and most important of all no more these friends, tapas nights, trips, coffee or breakfast on the terrace and study circles. No more spanish lifestyle, language or sayings or kisses. To be honest, I think the cultural shock will be worse when I return to Finland than what it was when I came here.

I could talk about these things forever but now the most is said. Tomorrow I will write about our midsummer here. Even though the midsummer was very different in every possible way, it turned out well. We had a nice and peaceful midsummer weekend. So tomorrow more about that! :)