Sivut

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Summerburst Stockholm

Summerburst festarit ja Tukholma - paljon paremmaksi ei yhdistelmä voi muuttua vai mitä?? Viime viikonloppu oli huikea, ylitti kyllä lähes kaikki odotukset. Veera ja Disa saapuivat Suomesta tänne perjantaina ja itse lähdin suoraan töistä Tukholmaan ja ennen kuin edes hotellilla käytiin, suunnattiin suoraan festareille. Perjantaina alkoi lupaavasti, mutta sään kanssa meitä ei harmi vain suosinut. Päästiin hyvään festaritunnelmaan, kuunneltiin Kygoa ja fiilisteltiin kesää, kunnes taivas repesi ja alkoi sellainen kaatosade ettei mitään rajaa! Sinniteltiin jonkin aikaa, mutta lopulta kylmyys ja sade vei voiton ja lähdettiin hotellille. Harmitti, että missattiin Armin van Buuren sekä Steve Angelo, mutta toisaalta löydettiin uusia alueita, kun lähdettiin hengailemaan Kungsholmenin pikkubaareihin. Loppujen lopulta illasta tuli siis ihana ilta Tukholmassa. Kuviteltiin tietysti, millaista olisi, jos asuisi siellä oikeasti. Niin mahtavaa olla reissussa samanhenkisten ihmisten kanssa.



Nämä kuvat on kertaheitolla tän kesän lempparikuvia  <3

Lauantaina sää suosi, onneksi!! Festarit alkoi klo 15, joten aamupäivä hengattiin laittautumassa hotellilla, minkä jälkeen lähdettiin keskustaan. Skumppaa Kungsträdgårdenissa, sushia lounaaksi ja mitä parhain kävelyreitti Strandvägeniä pitkin ja Diplomatstadenin läpi. Ei olisi parempaa voinut toivoa! Perillä Summerburstissa kuunneltiin mm. Icona Poppia, David Guettaa ja Alessoa. Koko festarikansa oli aivan fiiliksissä, lauloi ja tanssi mukana. Tulee vieläkin ihan kylmiä väreitä, kun mietin viikonloppua. Festarit ja festarifiilis on kesän parhaimpia juttuja - se on varma juttu.

Meillä oli vielä sunnuntai aikaa viettää Tukholmassa, joten käytiin vähän shoppailemassa ja piipahdettiin nopeasti Söderissäkin testaamassa melko uutta vegaanista fast food ruokapaikkaa. Ja oli kuulkaa hyvää! On kyllä niin mahtavaa, että aina löytää uusia paikkoja ja yllätyksiä. Istuskeltiin myös varmaan kaksi tuntia yhdessä Strandvägenin ravintolassa kokiksilla ja ihailtiin maisemaa, nautittiin auringosta ja kesästä. Viimeisenä juttuna kierrettiin vielä Fotografiskan näyttely, josta suurimmaksi osaksi tykkäsin kovinkin.


Lauantain alottelumaisemat.. muy bien!


Tällainen viikonloppu tuntui paljon pidemmältä, kuin vain kahdelta päivältä! Näitä lisää kiitos <3

torstai 9. kesäkuuta 2016

My best kind of morning

Parhaimmat aamut on sellaisia

kun heräät ennen herätyskelloa siihen, että aurinko paistaa

kun heti herättyäsi lähdet ulos kävelylle tai juoksemaan muutaman mäkisprintin, samalla kun ihailet näkymiä ja nautit auringosta

kun ensimmäisenä biisinä kuuntelet Kaija Koon Siniset tikkaat

kun ehdit rauhassa käydä suihkussa ja lakata kynnet

kun ensimmäiset vaatteet, joita kokeilet, tuntuu parhailta

kun ehdit tehdä aamupalaa ja nauttia aamupalasmoothien rauhassa

kun voit loikoilla sängyllä ja lukea lempiblogien postaukset ennen töitä

Tänään oli parhaimman laatuinen aamu, kertakaikkiaan. Näitä useammin kiitos <3




lauantai 4. kesäkuuta 2016

Itämeren parhaalla terassilla

Oon matkalla viettämään extempore viikonloppua Turkuun. Monen mutkan kautta reissussa ollaan laivalla, päivälaivalla kaiken lisäksi. Täytyy kuitenkin sanoa, että super hyvin päivä mennyt! Mun odotukset oli tosi alhaiset, joten nyt kun matkaa on jäljellä enää pari tuntia, voi sanoa että aika on mennyt tosi nopeasti. Vaikka aina sanon, etten ymmärrä huvikseen risteilylle lähteviä, niin onhan tää aika leppoisaa. Kun on kesä ja hyvä ilma. Viking Gracen kansi on kieltämättä varmasti Itämeren alueen paras ulkoterassi! Sen verran huikeat maisemat on, että siellä kuluu helposti koko iltapäivä. Tuolla takakannella voisin nimittäin helposti kuvitella viettäväni koko päivän kaveriporukalla. :)

Asioiden tekeminen yksin on tosi hyvä asia ja mun mielestä kaikkien ehdottomasti täytyy oppia ja osata olemaan yksin. Nyt kuitenkin oon viettänyt aikaa omassa seurassa niin paljon Uppsalassa, että on huikeeta päästä viettämään viikonloppu kavereiden kanssa!! Muutama vinkki kuitenkin yksin matkaaville, olipa kyseessä laiva tai lentokone tai mikä tahansa reissu. Heti ensinnäkin ota sellainen asenne, ettei yksin oleminen haittaa. Kukaan tuskin ajattelee, ettei sinulla olisi ystäviä, vaan pikemminkin, että onpa mahtava että reissaat yksin ja että sinulla varmasti on kivoja suunnitelmia tiedossa. Kannattaa myös rohkeasti jutella muille, jos se tuntuu luontevalta.  Ota mukaan kirja, lehtiä ja kuulokkeet, aika kuluu niiden parissa nopeasti. Ite tykkään myös pitää vihkoa ja kynää mukana, koska yksin ollessa on hyvin aikaa miettiä asioita ja voi saada hyviä ideoita. Kannattaa myös rentoutua ja nauttia omasta seurasta ihan vain maisemia katsomalla ja fiilistelemällä. Sitten tietysti ruoka ja syöminen on tärkeää ja niihin saa helposti kulumaan aikaa. Tärkeintä kuitenkin on se, että asenne on oikea. Yksin matkustaminen ja asioiden tekeminen on enemmän kuin okei!

Puspus, ihanaa viikonloppua!



keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Flashes of delight



Kuva: pinterest 

Tänään tuli yhtäkkiä sellanen olo, että haluun ehdottomasti ostaa muutaman kaktuksen kotiin tuohon ikkunalaudalle. Ehkä kaksi tai kolme kappaletta kaktusta.

Hassua, muistan kun joskus lapsena kaikilla oli kaktus ja mulla oli juurikin kolme erilaista kaktusta ja niille jopa oma kasvikaappi ikkunalaudalla.. En muista, mitä niille sitten mahtoi käydä. Pitkään sen jälkeen kuitenkin ajattelin, ettei kaktuksista oikein ole huonekasveiksi. Nyt kuitenkin tuntuu, että niiden aika taas on! Viime aikoina niitä on muutenkin tullut esille eri yhteyksissä. Ehkäpä joku kaktustrendi on alkamaisillaan.. Viikonloppuna taidan hankkia omallekin ikkunalaudalle muutaman kaktuksen kesän alkamisen kunniaksi.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Summer 2016 Bucket List

Kesäkuun alku on jo ihan käsin kosketeltavissa. Miten nopeasti tää alkuvuosi onkaan mennyt. Ei tunnu olevan pitkä aika siitä, kun tammikuussa julkaisin instagramissa kuvan Italiasta ja kirjoitin kuvatekstiksi 1/365 ja nyt on jo kuukausissakin 5/12 kahlattu läpi. H u r j a a !

Yleisesti vähän inhottaa, että aika kuluu niin nopeasti. Välillä tuntuu nimenomaan kahlaamiselta, tehtävästä toiseen menemiseltä ja laput silmillä kulkemiselta. Sellaista yritän kaikin voimin välttää, mutta silti varsinkin tällaisessa toimistoarjessa päivät tuntuvat välillä hujahtavan ilman, että ehtisi edes kunnolla ajatella oikeita ajatuksia. Pitäisi vain vielä enemmän rikkoa rutiineja päivittäin, tehdä spontaaneja asioita ja keskittyä hetkiin. Välillä tuntuu ihan ajanhukkaukselta vain kulkea päivästä toiseen, kun ajasta voisi ottaa niin paljon enemmänkin irti.


Tästä päästäänkin vuotuiseen perinteeseen. Nimittäin kesälistan tekemiseen! En muista, mistä ajatus alun perin tuli.. Voisin kuvitella, että meidän isä on joskus ennen kesää kehottanut tekemään listan asioista. Toisaalta rakastan listoja olipa kyseessä mikä asia hyvänsä, joten saattaapi olla itsekin keksitty perinne. Homman idea on tehdä lista asioista, pienistä tai isoista, joita haluaa kesän aikana tehdä ja kun ne on listalla, on suurempi todennäköisyys, että kesästä tulee monipuolinen ja päivistä vaihtelevia. :) mun lista näyttää jotakuinkin tältä:



- SUP-lautailu ja melontaretki
- purjehtiminen ja merellä/saaristossa oleminen
- festarit (Summerburst ja Ruissi)
- chillailla Tukholmassa ja löytää sieltä uusia paikkoja
- jatkaa taas lenkkeilyä ja käydä aamulenkeillä Uppsalan Stadsskogenissa
- mökkeillä perheen ja kavereiden kanssa (nykytilanteen huomioiden edes kerran!)
- nauttia terasseista ja piknikeistä
- opetella joku uusi taito - tätä pitäisi vähän tarkentaa, mikä taito??
- lukea kirjoja: ainakin 1/kuukausi
- käydä yöuinnilla
- tanssia sateessa
- valvoa (/juhlia) aamuun asti
- fiilistellä auringonlaskuja ja -nousuja


- poimia mustikoita
- poimia kukkasia
- tehdä ruokaa ulkona ja syödä ulkona
-käydä huvipuistossa pitkästä aikaa! se vaan on niin hullun kallista.
- pitää drinkki/sangria-ilta
- tehdä pieniä retkiä esimerkiksi rannalle tai toisiin kaupunkeihin
- roadtrip
- ulkomaanmatka? Johonkin lähelle eli luultavasti Saksaan moikkaamaan.
- olla avoin seikkailuille ja yllätyksille (ei ongelma :D)
- vielä voisi lisätä uusiin ihmisiin tutustumisen, niitä kun ei täällä vieläkään mitenkään liikaa ole!
- edes yhden vaihtokaverin näkeminen <3


Tällaisia toiveita kuuluu mun kesään tänä vuonna. Aika tavallisia asioita loppujen lopuksi löytyy listalta. Oon tietenkin tehnyt tämän paperiversiona, joten siihen lisään juttuja sitä mukaa, kun niitä tulee mieleen. :p Jos viettäisi kesän Turussa niin monikaan kohta ei olisi ongelma, nyt vähän jännittää miten täällä käy. Turha kuitenkaan jossitella, vaan kaikki irti Uppsala-kesästä! Mites siellä, tekeekö joku muukin listoja? Ja jos tekee, niin mitä juttuja niihin kuuluu? :)

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

5 syytä rakastua Tukholmaan

Tukholma pysyy vuodesta toiseen yhtenä lempikaupungeista. Sitä faktaa ei muuta vaihtovuodet eikä uusiin paikkoihin matkustaminen. Viime viikonloppuna tuli taas pitkästä aikaa vierailtua, ja uskon että tänä kesänä siellä tulee vietettyä paljon aikaa. Täältä kun ei matkaa ole kuin se 30-45 minuuttia junalla. :)



5+1 syytä rakastua Tukholmaan:

- Yllätyksellisyys ja monipuolisuus: vaikka käyn kaupungissa vähintään kaksi kertaa vuodessa, sieltä löytyy aina uusia paikkoja ja täysin uusia puolia, joista ei edes tiedä mitään! Eri kaupunginosat on niin erilaisia toisistaan, mutta silti kaikki niin inspiroivia ja omalla tavalla hurmaavia. Tosi usein on myös erilaisia tapahtumia käynnissä, mikä omalta osaltaan elävöittää katukuvaa.

- Kauniit vanhat rakennukset ja kivitalot, joita on joka puolella. Niin kaunis katukuva, ettei mitään järkeä. Viimeksi teki vain mieli kuvailla taloja auringossa.

- Meren läheisyys. Meri on lähellä niin monessa kaupunginosassa, että se on tällaiselle merta rakastavalle ihan mahtavaa. Sillä on niin suuri vaikutus koko kaupunkiin ja sen tunnelmaan.

- Jet set tunnelma, mutta kuitenkin kaupunki on hallittavan kokoinen. Tukholmassa tapahtuu aina ja sinne mennessä tulee itsellekin tunne, että kaikki on mahdollista ja mitä vain voi tapahtua.

- Ihmiset. Sanotaan, että ihmiset tekevät kaupungin ja niin se kai on. Rakastan tutkailla ihmisten tyyliä ja menoa aina Tukholmassa. Se on yksi ensimmäisistä asioista, joita tehdään, jos saavutaan laivalla Turusta. Sillä tavalla pääsee hyvin oikeaan tunnelmaan ja ns. Tukholma mindsettiin. ;)

+ kahvilat, museot ja tapahtumat!! Tukholmassa on älytön määrä ihania kahviloita ja ruokapaikkoja, joista en ole ehtinyt edes murto-osaa, koska aina sorrutaan vanhoihin lemppareihin. Moderna Museet ja Fotografiska on ihan lemppareita museoita.. Ja jokainen viime kerta, kun oon käynyt kaupungissa siellä on ollut jonkin sortin kulttuuri tapahtuma Kungsträdgårdenissa. Ihana kun ihmisiä on liikkeellä!

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Onsdagsfika - kakkuja ja itsevarmuutta

Voihan keskiviikko sentään! On kyllä ollut monivaiheinen päivä. Tai ei oikeastaan vaiheiltaan vaan fiiliksiltä. Meillä on omat vuoroviikot, jolloin siivous on yhden henkilön vastuulla ja tälle henkilölle kuuluu myös keskiviikon kahvitarjoilun hoitaminen. Viime viikkoina on saatu hullun hyviä tarjoiluja ja tiistaiset kakut nostivat riman päätä hipovan korkealle. Lienee turha sanoakaan, että onnistuin luoda itelleni kauheat paineet yhdestä pienestä kahvihetkestä! Aamulla mietin, etten kehtaa viedä koko banaanikakkua töihin.. Koska mitä jos kaikki vihaisi sitä?? Haha nyt kyllä mietin, miten naurettava toi ajatus oli. Lopulta päädyin viemään kakun töihin ja ostin sen kaveriksi mansikoita ja vaniljakastiketta, siltä varalta ettei joku tykkäisi kakusta. Kahvihetken lähestyessä päätin leikata kakusta pieniä leivoksia, jotka koristelin mustikoilla ja mansikoilla ja kuinka kävi? No kaikki tykkäsi siitä, koko kakku meni parempiin suihin ja resepti laitettiin jakoon!


Kannattiko tehdä tästä taas niin iso numero? Melkein pilata oma päivä miettimällä, mitä jos kaikki vihaavat kakkua? :D joopa joo. Mietiskelin iltapäivällä, miksi täytyy olla niin epävarma tällaisissa asioissa. Nimittäin multa kysyttiin aamulla, oonko leiponut jotain kahville, johon vastaus oli jotakuinkin: noo joo leivoin jotain pientä, kokeilin vähän, en tiiä jos tykkäätte mutta saa nyt nähdä. Siis mitä?! Tuli kyllä tyhmä olo jälkikäteen. Ihan yhtä hyvin olisi voinut itsevarmasti ilmoittaa tehneensä terveellistä kakkua ja mansikoita. Tykkää ken tykkää. Tässä taas hyvä muistututs ja opetus. Kaiken tämän epävarmuuden jälkeen oli kyllä niin hyvä fiilis saada paljon hyvää palautetta, monta kertaa sain kiitokset kahvista ja monikaan ei uskonut, ettei kakussa ollut sokeria, vehnäjauhoja eikä voita. Sekä molemmat pomot että sellaiset tyypit, ketkä on taitavia leipomaan antoi kiitosta, joten lähdin töistä ihan eri mielellä kuin aamulla. Oikein naantalin aurinkona.


Epävarmuus on hassu asia. Yleensä en koe olevani mitenkään erityisen epävarma. Mutta heti, jos tiedän jonkun olevan parempi jossakin asiassa tai etten ole ihan varmalla maaperällä, epävarmuus iskee pahiten. Ja se jos mikä on ärsyttävää. Suoraan sanoen raivostuttavaa. Vaihtarina oleminen opetti älyttömästi itsevarmuudesta ja täällä Ruotsissa sitä saa koko ajan lisää. Tästä tämän päiväisestäkin oppi taas jotain. Olette varmasti kuulleet tämän: "Confidence is not "They will like me". Confidence is "I'll be fine if they don't"." Yhtä hyvä on mun mielestä tämä: "In a society that profits from your self doubt liking yourself is a rebellious act."

Itsevarmuus on myös sellainen asia, jonka kanssa voi tehdä töitä tietoisesti koko ajan. Asettamalla itsensä hankaliin tilanteisiin, uusiin tilanteisiin, tilanteisiin, jossa voi luottaa täysin vain itseensä ja siihen, että keksii kyllä keinot. Toisaalta itsevarmuutta voi harjoitella myös ryhmässä ja uskaltautua kysymään neuvoa ja näyttämään, ettei itse osaa kaikkea. Tämä on välillä tosi hankalaa! Yleisesti uskon epävarmuuden johtuvan siitä, että miettii mitä toiset sinusta ajattelevat tai siitä,  että pelkää tekevänsä itsestään pellen. Totuus kuitenkin on, että kaikkia kiinnostaa oma itsensä yleensä eniten. Kukaan ei loppu peleissä jaksa vartoa kovinkaan kauan toisten tekemiä asioita. Esimerkiksi täällä oon päättänyt, ettei haittaa, jos puhun väärin ruotsia, korjatkoon muut, jos sanon jotain täysin hullua. Tämän päätöksen jälkeen oon saanut niin paljon enemmän itsevarmuutta puhua! Toinen keino on, että jos hetkenkin miettii kehtaako jotain sanoa tai tehdä, päättää heti, että juuri se asia on juuri siksi pakko tehdä. Sekin oikeasti toimii, uskallatko kokeilla? ;)