sunnuntai 28. elokuuta 2016

Alusta ja vähän lopustakin

Viimeinen viikonloppu Ruotsissa. Jotenkin sitä aina lopussa alkaa ajattelemaan alkua. Oon huomannut tämän ennenkin ja huomaan sen taas. Tänään tuli vietettyä monta tuntia ulkona vain fiilistelemässä kaupungin tunnelmaa, "viboja". Katselin maisemia, kävelin katuja, kuuntelin ihmisiä ja ihan vain aistin, millainen tää kaupunki on. Oivalsin, että alku ja loppu on oikeastaan aika samanlaisia - ne on sellaisia aikoja, joina ihminen aistii entistä tarkemmin ja herkemmin asioita, huomaa kaupungin sävyjä, fiiliksen, näkee pieniä yksityiskohtia ja ennen kaikkea osaa arvostaa juuri sitä hetkeä. 

Alussa fiilis on utelias ja intoa täynnä, koska kaikki on alkamassa. Haluaa mahdollisimman nopeasti muodostaa kuvan siitä, mihin paikkaan on oikein tullut ja mitä kaikkea on tarjolla. On ikäänkuin omassa pienessä kuplassa, vaaleanpunaisessa maailmassa, jossa kaikki on ihmeellistä ja uutta, kaikkea täytyy tutkia ja pelkkä kävelyretki tuntuu seikkailulta. Lopussa taas fiilis on ehkä enemmänkin haikea, jopa nostalginen ja kiitollinen - kiitollinen kaikesta, mitä on saanut kokea, miten hienossa paikassa on saanut asua ja mitä oppia. Haluaa ottaa kaiken irti paikasta ja aistia mahdollisimman paljon, nauttia loppuun asti siitä ihmeellisyydestä, mitä kaupunki tarjoaa. Samoin kuin alussa, myös nyt aistit on jälleen tarkkoina ja jokainen auringonlasku, kaunis rakennus, tuulenvire ja maisema tulee huomattua. Tekisi mieli laittaa silmät kiinni ja pyöriä kädet levällään ja antaa kaupungin sykkeen iskeä, tarttua ja jäädä kiinni.




Arki iskee aina, viettipä päivänsä sitten Espanjan auringon alla, Karibian merellä tai pohjoisessa. Alussa ja lopussa sitä perusarkea ei kuitenkaan muista, tai sekin tuntuu yhtäkaikki ihmeelliseltä ja houkuttelevalta. Tuntuu houkuttelevalta herätä aamukuudelta ja lähteä lenkille, tuntuu houkuttelevalta kävellä sateessa, tuntuu houkuttelevalta olla tekemättä yhtään mitään ja vain fiilistellä elämää tässä ja nyt. Kaikki keskivälissä ollut harmittelu vaikkapa tylsyydestä tai sotkuisista kämppiksistä on täysin unohtunut. 

Lopussa on kuitenkin se ero, että tiedät sen tulevan (dramaattista, i know). Vaikka tavallaan haluaisi pitkittää aikaa, haluaisi vielä yhden perjantailounaan, vielä yhden viikonlopun, vielä yhden illanvieton, vielä viikon arkea, samalla myös haluaa lähteä, koska on kuluttavaa laskea viimeisiä kertoja ja on väsyttävää olla nostalginen.  

Selailin tänään aamulla kameran kuvia ihan alkuajoilta viime viikkoihin asti ja täytyy kyllä sanoa, että onhan tähän puolivuotiseen mahtunut hurjasti asioita. Kaikki ei mennyt niin, kuin oli ajatellut, mutta paljon tuli sellaista, mitä ei ollut osannut toivoa. Seikkailuja, mahtavia ihmisiä, huvittavia kommelluksia ja mahtavia muistoja. Yksi sana riittää ja se on kiitollinen. <3

1 kommentti: