Sivut

maanantai 30. toukokuuta 2016

Summer 2016 Bucket List

Kesäkuun alku on jo ihan käsin kosketeltavissa. Miten nopeasti tää alkuvuosi onkaan mennyt. Ei tunnu olevan pitkä aika siitä, kun tammikuussa julkaisin instagramissa kuvan Italiasta ja kirjoitin kuvatekstiksi 1/365 ja nyt on jo kuukausissakin 5/12 kahlattu läpi. H u r j a a !

Yleisesti vähän inhottaa, että aika kuluu niin nopeasti. Välillä tuntuu nimenomaan kahlaamiselta, tehtävästä toiseen menemiseltä ja laput silmillä kulkemiselta. Sellaista yritän kaikin voimin välttää, mutta silti varsinkin tällaisessa toimistoarjessa päivät tuntuvat välillä hujahtavan ilman, että ehtisi edes kunnolla ajatella oikeita ajatuksia. Pitäisi vain vielä enemmän rikkoa rutiineja päivittäin, tehdä spontaaneja asioita ja keskittyä hetkiin. Välillä tuntuu ihan ajanhukkaukselta vain kulkea päivästä toiseen, kun ajasta voisi ottaa niin paljon enemmänkin irti.


Tästä päästäänkin vuotuiseen perinteeseen. Nimittäin kesälistan tekemiseen! En muista, mistä ajatus alun perin tuli.. Voisin kuvitella, että meidän isä on joskus ennen kesää kehottanut tekemään listan asioista. Toisaalta rakastan listoja olipa kyseessä mikä asia hyvänsä, joten saattaapi olla itsekin keksitty perinne. Homman idea on tehdä lista asioista, pienistä tai isoista, joita haluaa kesän aikana tehdä ja kun ne on listalla, on suurempi todennäköisyys, että kesästä tulee monipuolinen ja päivistä vaihtelevia. :) mun lista näyttää jotakuinkin tältä:



- SUP-lautailu ja melontaretki
- purjehtiminen ja merellä/saaristossa oleminen
- festarit (Summerburst ja Ruissi)
- chillailla Tukholmassa ja löytää sieltä uusia paikkoja
- jatkaa taas lenkkeilyä ja käydä aamulenkeillä Uppsalan Stadsskogenissa
- mökkeillä perheen ja kavereiden kanssa (nykytilanteen huomioiden edes kerran!)
- nauttia terasseista ja piknikeistä
- opetella joku uusi taito - tätä pitäisi vähän tarkentaa, mikä taito??
- lukea kirjoja: ainakin 1/kuukausi
- käydä yöuinnilla
- tanssia sateessa
- valvoa (/juhlia) aamuun asti
- fiilistellä auringonlaskuja ja -nousuja


- poimia mustikoita
- poimia kukkasia
- tehdä ruokaa ulkona ja syödä ulkona
-käydä huvipuistossa pitkästä aikaa! se vaan on niin hullun kallista.
- pitää drinkki/sangria-ilta
- tehdä pieniä retkiä esimerkiksi rannalle tai toisiin kaupunkeihin
- roadtrip
- ulkomaanmatka? Johonkin lähelle eli luultavasti Saksaan moikkaamaan.
- olla avoin seikkailuille ja yllätyksille (ei ongelma :D)
- vielä voisi lisätä uusiin ihmisiin tutustumisen, niitä kun ei täällä vieläkään mitenkään liikaa ole!
- edes yhden vaihtokaverin näkeminen <3


Tällaisia toiveita kuuluu mun kesään tänä vuonna. Aika tavallisia asioita loppujen lopuksi löytyy listalta. Oon tietenkin tehnyt tämän paperiversiona, joten siihen lisään juttuja sitä mukaa, kun niitä tulee mieleen. :p Jos viettäisi kesän Turussa niin monikaan kohta ei olisi ongelma, nyt vähän jännittää miten täällä käy. Turha kuitenkaan jossitella, vaan kaikki irti Uppsala-kesästä! Mites siellä, tekeekö joku muukin listoja? Ja jos tekee, niin mitä juttuja niihin kuuluu? :)

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus ♥! ja ihanan kuuloinen bucket list sulla :)! pitäis itekkin tehä joku tällänen 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! <3 tällaset listat on oikeesti niin hyviä! kannattaa ehdottomasti tehdä :)

      Poista