Sivut

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Treeni-inspistä

Ihanaa lauantaita ihmiset! Tää viikko on mennyt superharppauksella! En voi tajuta, että taas on viikonloppu.. Toivon kyllä kovasti, et aika alkaa pian mennä vähän hitaampaa. Viikonloppu alkoi eilen kivasti, kun pidettiin taas grilli-ilta toimiston terassilla. Oon kyllä niin iloinen tästä työporukasta! Grillattiin paprikaa, halloumia ja lihoja (tottakai oli myös hotdogeja kun Ruotsissa kerran ollaan), pelattiin pöytäjalkapalloa (jossa edelleen on surkea) ja kuunneltiin musiikkia ja pidettiin musavisoja :D ja suunniteltiin vähän tulevia juhlia ja naurettiin paljon.



En oo täällä oikeen päässyt vielä takasin treenifiiliksiin. Eilen kuitenkin ostin vihdoin kortin Fitness24Seven saleille, joten sinne pitäisi tänään suunnata! Ihana päästä pitkästä aikaa. Nämä viikot täällä tähän mennessä oon treenannut kotona ja käynyt lenkillä pari kertaa. Ajattelinkin jakaa tänne mun lempikotitreenit. Periaatteessa en yhtään tykkää treenata kotona, siinä ei saa oikeanlaista fiilistä, ei kaikkea irti samalla tavalla kuin salilla ja muutenkin on outoa treenata omassa olohuoneessa. Joskus ei kuitenkaan ole valinnanvaraa ja silloin on kuitenkin parempi treenata jotain kuin ei mitään. Joten mun ratkaisu tähän on lyhyet HIIT-treenit, jotka kestää max 30 min.

Jos on Elixian tai SATSin jäsen, on hyvä mahdollisuus hyödyntää online traningiä! Sieltä löytyy paljon puolen tunnen settejä, joista omat suosikit tähän mennessä on ollut Crosstraining ja Bootylicious. Oon myös ihan rakastunut Ella Elersin treenivideoihin, joiden treenit kestää 10-15min ja joissa nousee syke nopeasti ylös! Täydellinen tapa aloittaa aamu. Ellan blogi löytyy tästä ja treenivideoita löytyy helpoiten youtubesta. Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä on Tomi Kokon Lean in five weeks-treenit, joista Burner400 ja variaatio Burner200 on myös ihan ykköstapoja treenata, jos aikaa on vähän ja haluaa silti vetää kunnon treenin!

Nyt lauantainviettoon! Pusuja! xx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti