Sivut

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Work mode on

Selailin tässä läpi tätä mun pikkublogiani ja huomasin, että usein kirjottelen yhteenvetoja viimeisimmistä päivistä tai reissuista, joita ollaan tehty. Se on tietty kaikista kätevin ja helpoin tapa kertoa kuulumisia, mutta haluaisin myös, että tätä kautta pääsisi kurkistamaan ihan mun arkipäivään ja espanjalaiseen elämään. Joten tästä lähtien yritän ainakin osittain tehdä myös sellaisia postauksia! :)

El Realejo on yksi Granadan vanhoista kaupunginosista. Se on entistä juutalaiskorttelialuetta, täynnä vanhoja rakennuksia ja pieniä katuja ja todella kaunista aluetta. Monien talojen seinät on maalattu graffiteilla, jotka on tehnyt graffititaitelija "El niño de las pinturas". Oon kierrellyt tällä alueella tosi vähän, mutta tänään espanjantunti oli siirretty toiseen rakennukseen El Realejon alueella ja pääsin tutkimaan kortteleita vähän paremmin. Onneksi, koska ihan heittämällä tästä tuli yksi lempialueista! Juuri äsken tulin yhteen aamulla bongaamaani kahvilaan, ja istun tällä hetkellä täällä tekemässä "koulujuttuja",  kirjoittamassa blogitekstejä ja surffailen netissä.



Viime aikoina olo on ollut tosi motivoitunut ja inspiroitunut monenkin asian suhteen. Ehkä kaikki uudet ihmiset, elämäntavat ja paikat vaikuttavat siihen, että kokee asioita paljon vahvemmin kuin tavallisesti. Myös se, että Granada on niin älyttömän monipuolinen ja kaunis paikka asua, varmasti stimuloi kaikkia aisteja. Ainakin tämän aamuinen kävely antoi virikkeitä ja inspiraatiota taas lisää. Lisäksi tietty vapaa-ajan määrä mahdollistaa sen, että on enemmän aikaa ajatella ja pyöritellä asioita. Mun mielestä hyvä tapa motivoitua on seurata inspiroivia ihmisiä ja imitoida, mitä he tekevät. Tai istua kahvilaan tarkkailemaan muita ihmisiä ja maailman menoa. Myös kaikki kauniit ja erikoiset kuvat, talot, maisemat, sommittelut yms on mun mielestä kiehtovia.


Sunnuntaina (ja tänään) kun oli pieniä vaikeuksia motivoitua koulutehtävien suhteen, päätin lähteä kahvilaan istumaan, ottaa koulutyöt ja iPadin mukaan ja tehdä töitä sieltä käsin. Vaikka mun koulutyöt ja muut hoidettavat asiat ei mitään bisnesjuttuja ole, tulee heti huomattavasti tärkeämpi ja motivoituneempi olo hoitaa asiat! Kokeilkaa vaikka :D Toinen tapa, jota käytän, on miettiä miten tällä hetkellä suoritettava kurssi/työ/tehtävä voisi auttaa saavuttamaan jonkin tulevaisuuden haaveen, ja heti on motivoituneempi olo työskennellä tehtävän eteen.  Esimerkiksi tämän hetkinen "Marketing Electrónico" kurssi ei aina ole kaikista kiinnostavin, mutta ainakin leikin, että siitä on jotain hyötyä sen kannalta, mitä seuraavaksi haluan tehdä. Kun tämän hetkiset asiat yhdistää tulevaisuuden toiveiden kanssa, on jotenkin helppo nähdä kokonaiskuva ja paljon kiinnostavampi työskennellä juuri tässä hetkessä.


Nyt ajattelin juoda kokiksen loppuun ja lähteä vielä tutkimaan Realejon kortteleita ja ottamaan kuvia, jotta voin myöhemmin esitellä niitä teille. Tänään yliopistolla on taas lakko, oli epävarmaa onko kauppatieteiden luennot peruttu vai ei, mutta varmuuden vuoksi päätin tehdä hommiä etänä. ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti