sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

On top of the world

Hyvää naistenpäivää kaikki ihanaiset!

Tulin höpöttelemään eilisestä Gibraltarin reissusta ja viime päivien fiiliksistä. Sunnuntai on kyllä yks mun lempipäivistä! Ihanan rauhallinen, täällä varsinkin kun kaupat on kiinni. On aikaa tehdä rästitehtäviä, chillailla ja tavata kavereita, rento päivä kaikenkaikkiaan. Mulla suunnitelmissa tänään on tehdä yks koulutehtävä, siivoilla kotona ja mennä tapaksille tai kahville ulos vähän myöhemmin ja ehkä skypetellä Suomeenkin.


Eilen päätettiin lähteä retkelle Gibraltarille, sinne on täältä vähän hankala itsekseen lähteä, joten mentiin Erasmus-ryhmän kanssa. Lähdin matkaan oikeastaan ihan huvikseen, kaikki muutkin lähti, joten ajattelin miksipä ei. Lähdettiin Granadasta bussilla vähän seitsemän jälkeen (oli kiva nähdä kun porukka siihen aikaan hoiperteli baarista kotiin) ja matkaan meni noin 3-4 tuntia. Gibraltarista en paljon tiennyt, mulle selvisi esimerkiksi vasta viime tammikuussa, että se kuuluu edelleen Britannialle... Joten mielessä oli nähdä lähinnä apinoita ja Lontoo-fiiliksiä. No apinoita näkyi (niin pelottavia ja lintujakin vielä, varsinaista pelkojen kohtaamista!!) ja Lontoo-fiiliksiä ei niinkään. Mutta lopulta se olikin henkeäsalpaavan kauniit maisemat, jotka teki retkestä arvoisensa!

Gibraltarin päänähtävys lienevät siellä asuvat apinat, magotit, sekä luonnonsuojelualueeksi julistettu Gibraltarinvuori, jolta löytyy esimerkiksi sotilaskäyttöön rakennettuja luolia ja tunneleita. Vuorelta voi myös nähdä sekä Euroopan että Afrikan, joiden välimatka on todella pieni. Gibraltarinvuorelle voi päästä kävelemällä, taksilla tai hissillä, itse suosittelen kävelyä ehdottomasti. Rankkaa se on, mutta niin palkitsevaa! Hinta vaihtelee, jos kävelet etkä mene nähtävyyksiin on hinta yhden euron. Hissimatka on 6e suuntaansa, nähtävyyksiin (eli lähinnä luoliin ja tunneleihin) pääseminen on 15e ja sitten oli muistaakseni vielä paketti taksi+nähtävyydet 20e. Suosittelen kuitenkin, että ei osta lippua nähtävyyksiin (kavereiden kokemuksista tiedän: moniin ei edes kysytä lippua, jos vaikka haluaakin mennä) ja näköalat Gibraltarinvuorelta ovat paikan parhainta antia! Henkeäsalpaavaa ihan kaikilla tavoilla. En lähtisi Suomesta tekemään matkaa ihan Gibraltaria varten, mutta jos on täällä jo valmiiksi niin sitte päiväretki on paikallaan. :) passi pitää muistaa ottaa, mutta muuten se on helppoa!

Monkey-selfie!


Me kiivettiin Pipsan, Roxannen ja Marcin kanssa alhaalta ihan korkeimmalle huipulle asti. Siellä minne mentiin, ei enää ollut portaita eikä polkuja vaan pelkkää kivikkoa ja kasvillisuutta. Kiivettiin niin kauan, ettei enää uskellettu jatkaa, koska vuori meni niin kapeaksi ja rinteet jyrkiksi. Täällä ei enää näkynyt ketään muita turisteja ja oltiinkin maailman huipulla ihailemassa huikeita maisemia. Noi on niitä hetkiä, kun voi vaan miettiä miten upea tää maailma on!




Tuonne takana näkyvälle huipulle me kiivettiin! :)


Näkymiä huipulta. What a wonderful world!


Takaisin kotiin ajettaessa oltiin kaikki ihan loppu ja torkuttiin vaan koko matka. Kuuntelin musiikkia, toisella puolella näkyi meri ja toisella vuoria horisonttia vasten ja auringon laskiessa taivas oli ensin punertava ja sitten sinisen vihreä. Mulla oli niin onnekas olo!! En osaa edes kuvailla. 

"Though we travel the world over to find the beautiful, we must carry it with us or we find it not."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti