keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Hola Granadasta!

Täällä elämä jatkuu samaan malliin kuin ennenkin! Viime viikolla nautittiin kesäkeleistä, otettiin aurinkoa, syötiin mansikoita, jätskiä ja terassiaamupaloja. Nyt taas tuli pientä takapakkia, sillä täksi viikoksi on luvattu sadetta ja viileämpää.. Ensi viikolla alkaa pääsiäisloma ja silloin pitäisi lämmön olla takaisin myös! :)

Viikonloppuna sain vieraita kotoa :) Anni oli käymässä täällä pe-su ja sain esitellä tämän hetkistä ihanaa kotikaupunkia! Oli samalla ihanaa ja hassua viettää aikaa täällä. Todellinen Suomi-elämän ja Espanja-elämän törmäys. Huomasin, miten moniin asioihin täällä on jo tottunut ja miten koen tän paikan kodiksi. Samaan aikaan tuntui, että Suomi on lähellä, mutta toisaalta taas todella kaukana.. En ollut odottanut sellaisia fiiliksiä, tosi jännää jotenkin. Oli miten oli, oli ihana nähdä ja jutella kasvokkain ja kuulla kuulumisia Suomesta! Granadassa on paljon nähtävää, koettavaa ja fiilisteltävää, joten vietettiin kaikki päivät täällä. Käytiin näköalapaikoilla, shoppailemassa, jokirannassa, juhlimassa, tapaksilla ja syötiin paaaaljon! Jutut, joita tehtiin on ihan perusarkea täällä (lisänä tietty koulu), joten Anni sai hyvän kuvan elämästä täällä. Tottakai yksi kämppiksistä järjesti myös kunnon bileet meiän luona, joten sekin tuli koettua :D






Yksi asia, mistä nautin täällä niin paljon on uusien ihmisten tapaaminen ja se helppous, miten uusiin ihmisiin tutustuu! Eilen oltiin tapaksilla, kun viereen tuli italialainen porukka ja alettiin tietty jutella kaikkii yhdessä. Italiaa, espanjaa ja englantia sekaisin. Sieltä lähdettiin etsimään irkkubaaria St. Patric's dayn takia ja matkalla tuli kaksi saksalaista kysymään neuvoa johonkin baariin. He päättivät liittyä meidän seuraan, joten loppuilta kului näiden herrojen kanssa. Niin helppoa ja vaivatonta! :) tuollaisesta tulee niin hyvä fiilis. Kerroin toiselle, että mahdollisesti haluaisin Saksaan työharjoitteluun ja hän heti vinkkasi hyvästä nettisivusta, josta etsintä kannattaa aloittaa. Käyn täällä vaihtareille tarkoitettua kielikurssia ja sielläkin on kiva, kun suurin osa tunneista (6h/viikko) kuluu siihen, että keskustellaan yhdessä eri teemoista ja miten asiat ovat kunkin henkilön maassa. On niin mielenkiintoista kuulla, miten asiat koetaan eri kulttuureissa ja mitä samanlaisuuksia on!


Nyt lähen treenaamaan! Tämä viikko on pyhitetty terveelliselle elämälle.. Suomessa treenaaminen on yksi elämän perusteista, mutta täällä tuntuu että saa tosissaan taistella löytääkseen siihen aikaa. Treenaamisen suhteen moni muukin asia on täällä erilaista, mutta palataan siihen myöhemmin :)

Besos <3

Ps. Kertokaa mulle kuulumisia Suomesta, pikkusiakin juttuja on kiva kuulla :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti