Sivut

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Inspiration board

Tykkään tehdä erilaisia listoja kaikenlaisista asioista ja mulla onkin tapana varsinkin ennen kesää ja uuden vuoden jälkeen tehdä lista asioista, joita haluan vuoden/kesän aikana tehdä tai saavuttaa. Sillä tavalla ne omat ideat ja ajatukset jotenkin konkretisoituu, pysyy mielessä paremmin ja on mun mielestä helpommin toteutettavissa. Muuten käy helposti niin, että vaan odottelee ja se ideoiden toteuttaminen kokonaan unohtuu.

Puoli vuotta (oikeestaan viis kuukautta) tuntuu nyt ehkä pitkältä ajalta, mutta todellisuudessa se tulee menemään hurjan nopeesti ja ennen kuin huomaakaan on taas kesä ja ruisrock! Tästäkin syystä oon jo etukäteen miettinyt, minkälaisia juttuja haluun laittaa tälle ns. haavelistalle tätä vaihtoaikaa ajatellen.



♥ Tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia ystäviä
♥ Oppia puhumaan espanjaa ja paitsi kokea millainen espanjan kulttuuri on, myös elää sen mukaan      (hasta mañana siis ;))
♥ Syödä tapaksia
♥ Käydä viinitilalla ja oppia viineistä. Tarkoituksena on käydä yksi kurssi, joka on pelkästään viini- ja  ruokatietoa, ja tästä saa siis ihan opintopisteitä!!


♥ Osallistua espanjalaisiin juhliin ja juhlia aamuun asti
♥ Viettää viikonloppuja rannalla ja tutustua rantakaupunkeihin (Nerja, Torremolinos..)
♥ Käydä Marokossa ja sellasilla suurilla... markkinoilla? Mitä ne on, toreja, basaareja?? You know!
♥ Matkustella ylipäätänsä sekä Espanjassa että sen ulkopuolella


♥ Käydä Alhambran linnoituksessa ja muissa alueen nähtävyyksissä
♥ Kokeilla uusia treenimuotoja, vaeltaa ja lasketella Sierra Nevadan vuoristossa, tanssia salsaa...
♥ Ja lopuksi tietty, ottaa kaikki mahdollinen irti tuosta ajasta ja saada mahdollisimman monta uutta  kokemusta  joka päivä!


Tää haavelista tarkentuu tottakai paikan päällä, kun tiiän paremmin mitä kaikkea on tarjolla ja mihin on mahdollisuus ryhtyä. Kaikkea ei varmaan ehdi tehdä, mut on ainakin mistä valita. Oon jo nyt ollut yhteyksissä yhden tytön kanssa, joka on mun ja muutaman muun tuutorina Granadassa ja hänellä ainakin oli kymmeniä erilaisia vinkkejä, joita hän lupasi kertoa ja esitellä meille kunhan saavutaan paikalle! So far so good siis :) 

Jos teiltä löytyy jotain vinkkejä, mitä kannattaa tehdä tän puolen vuoden aikana, niin antaa tulla! :)

♥ Pihla


Ps. Enää viikko suomi- aikaa jäljellä!!

Kuvat: Pinterest

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti